torstai 21. tammikuuta 2016

Otan koko show'n

Uuden ovulaation kynnyksellä kaikki tuntuu taas valoisalta ja toiveikkaalta. Mikä vaan on mahdollista. Ihan mikä vaan.

Meillä on uusi mahdollisuus.
Meillä on toivoa.

Mihin ilman sitä joutuisikaan?

Hymyilyttää. 
Ja PMMP:n kertsi soi päässä:

"Otan koko show’n
oli mitä vaan
koko paketin
mitä siihen kuulukin.

Ja silti otan koko show’n
täyden laidallisen
käy miten käy
sen koko paketin
Ainakin jotain yritin".


maanantai 18. tammikuuta 2016

Mä en halua olla viimeinen

Läheinen ystäväni on juuri plussannut. Raskaus on ollut toivottu ja yhtä kauan yrityksissä kuin meilläkin. Se antaa hirveästi toivoa - ja oikeasti olen tosi onnellinen hänen puolestaan! Sitä pystyy olemaan niin eri tavoin onnellinen ihmisten puolesta, jotka ovat joutuneet jo kauan odottamaan.

Silti tulee myös vatsaan se möykky. Taas joku muu onnistui, joku muu kuin minä. Taas joku otti seuraavan vuoronumeron ja itse jäin nuolemaan näppejäni tyhjän lippumasiinan luo.

Taas menetin yhden tärkeän vertaistukihenkilön, sellaisen, jota muistella ja jonka kanssa itkeä kun tää taival tuntuu tosi pahalta. Aiemmin on voinut miettiä itsesäälin hetkellä: "Ei heilläkään ole vielä onnistanut". Yhteinen raskauden odotus muuttuu toisen vauvan odotukseksi. Ja niin sen pitääkin mennä, siihen vauvanodotusryhmään haluan itsekin pian kuulua!

"Anxiety is an enemy pregnancy." Koetan sen taas muistaa ja antaa elämän mennä sillä tahdilla, kun se meille on määrätty. Meidänkin aika koettaa vielä!

Tätä kaikkea ei mitenkään helpota se, että olen luonteeltani hyvin kilpailuhenkinen. Tuntuu siltä, että mitä enemmän porukka mut ohittaa, sitä viimeisemmäksi hiihtokilvassa jään. Vihaan hävitä. Vaikka tätä asiaahan ei voi mitenkään ottaa kilpailuna. Ei mitenkään. Tässä taistelussa ei ole kyse siitä kenellä on parhaat sukset tai paras tekniikka (no, toki niistäkin on hyötyä), vaan kyse on siitä kenen aika on onnistua. Uskon, että kaikelle löytyy loppuviimein joku tarkoitus ja että "vasta jälkeenpäin ymmärtää miksi". Toisinaan ehkä vasta pitkänkin ajan jälkeen.

Silti.

Mä en halua olla viimeinen.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

"Anxiety is an enemy to pregnancy"

"Kärsimättömyys on raskauden vihollinen". Tämän kertoi tämän hetken yksi lempisarjoistani, Downton Abbey, jossa menen vasta neljännessä tuotantokaudessa. Tämä lainaus on kolmannelta kaudelta, lääkärin lausumana, kun raskaus ei onnistunutkaan niin pian kuin oli toivottu.

Sanat porautuivat jokseenkin syvälle. Sinänsä tuossa lauseessa ei ole mitään uutta tai ennenkuulumatonta, mutta jotenkin se iski siinä hetkessä suurella voimalla. Kärsimättömyys ja raskaus eivät kulje käsi kädessä.

Tähän liittyy paljon se, että elämässä täytyy olla muutakin kuin raskauden tavoittelu. Olen valehtelematta odottanut viimeiset pari vuotta äitiyslomaa kuin kuuta nousevaa. Ajatus siitä, että saatan olla pian raskaana, on estänyt tekemästä asioita, estänyt osin suunnittelemasta muuta tulevaa. Se on pitänyt jokseenkin paikoillaan, vaikkakin muutoksia on tapahtunut hieman toisen yritysvuoden kohdalla ekaan verrattuna.

Kärsimättömyys saa kropan yliaktiivisesti keskittymään vain johonkin tiettyyn asiaan. Kaikki ajatukset on raskaudessa ja lapsenteossa. Ja totta usein on, että mitä kauemmin yrittää raskautua, sitä enemmän asiaa miettii. Onko vika ruokavaliossa, liikuntatottumuksissa, lihasjäykkyydessä, kehon tulehdustilassa, työstressissä, munasoluissa vai jossain missä lie muussa. Itsekin olen jo ehtinyt tehdä vaikka mitä kokeiluja, jotta hedelmällisyys paranisi.

Jos jotain olen oppinut, niin sen, että muutakin elämää on oltava. Vaikka myönnän kyllä, vielä kahden vuoden jälkeenkin joka ikinen kierto sitä muistaa jokaisen kp:n ja rekisteröi jokaisen "oireen". Mutta enää en jätä asioita tekemättä tai suunnittelematta, koska "pian olen äitiyslomalla". Suunnittelen. Toteutan. Pidän silmät auki uusille työhaasteille. Suunnittelen lisäopintoja. Aivan kuin tässä ei oltaisi mitään raskautta yrittämässäkään. Ja yhtään ei haittaa, jos työ- tai opiskelusuunnitelmat menevät myttyyn raskauden takia. Ei yhtään! Mutta jos tässä pitääkin odottaa vielä kauan, en ole ainakaan lakannut elämästä tässä välissä.