keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Blogikriisi vol. 2

Kriiseilen nyt vähän lisää, osittain jatkona lähes vuosi sitten kirjoittamaani kirjoitukseen täällä: http://mestaripiirros9.blogspot.fi/2015_01_01_archive.html
Tällä hetkellä suunta on hukassa, mitä blogiltani haluan ja miten sen kanssa jatkan.

Alunperin lähdin kirjoittamaan tarinaa naisparista, joka valmistautuu vanhemmuuteen. Luin muiden naisparien blogeja ennen kaikkea etsiäkseni tietoa hoidoista, niiden etenemisestä ja lopulta (yleensä) onnistumisesta. Valtaosa naispareista onnistui nopeasti. Ja niin kuin sanottu, tässä vaiheessa matkaa joidenkin kokemat viisi inseminaatiohoitoa tuntui mielestäni loputtoman pitkältä ja kiviseltä matkalta. Pah. So little did I know.

Kun aloitin kirjoittamaan blogiani, odotin oikeasti että pääsisin pian tositoimiin kertomaan siitä itse odotuksesta. En missään vaiheessa ajatellut, että kirjoittaisin lapsettomuudesta, koska eihän sitä pitänyt tiellemme tulla. Tuli kuitenkin. Ja nyt en todellakaan tiedä mistä kirjoittaa. Jos lähden kirjoittamaan kaikista meidän yrityksistä samaan tapaan kuin kirjoitin seitsemästä ensimmäisestä klinikkainssistä, en pysty välttämään sitä masentavaa jatkumoa negatiivisten testien kohdalla. Toivo. Pettymys. Toivo. Pettymys. Väärä ajoitus. Pettymys. Toivo. Toivo. Toivo. Joka tottakai on siellä yhä, aina, joka kuukausi kun on jotain yritetty.

Kun ymmärsin, ettei me kuuluta siihen enemmistöön, joka onnistuu muutaman inseminaatiohoidon seurauksena, ymmärsin, että on myös tärkeää näyttää tätä ei-niin-valoisaakin puolta raskaudesta haaveileville. Että aina ei vain heti onnistu. Ja sekin on ihan ok, vaikkei olekaan. Meitä muitakin on! Itseäni ahdistaa vieläkin aivan suunnattomasti kaikki ne kommentit, että valtaosa naispareista onnistuu kolmen inseminaatiohoidon seurauksena. NO KAIKKI EI ONNISTU JA PISTE.
Tai että lähetään neuvomaan että se ja se lääkäri on sanonut että sitten heti koeputkihoitoihin tuost nua vaan kun on pari inssiä kokeiltu! Se ei vaan mene niin. Se on monelle, itseni mukaan lukien, iso henkinen asia siirtyä kevyistä hoidoista raskaampiin. Erityisesti, kun klinikka sijaitsee monen tunnin ajomatkan päästä kotoa ja kustannukset pistää pään pyörälle. Tuloksiltaan parempi hoito se on, ehdottomasti. Mutta ei välttämättä kaikille sekään tuota tulosta tai edes toivottua määrää kerättyjä, jakaantuneita ja siirrettäviä munasoluja. Monille IVF/Icsi on ratkaisu, tie onneen. Osalla se on vasta alku uudelle pitkälle matkalle.

Voisin myös kirjoittaa lapsetomuudesta sen kipuineen ja ärsytyksineen. Se miten kovasti ottaa päähän se, kun joku onnistuu ensimmäisellä yrittämällä. Tai toisella tai kolmannella. Ja miten aina löytyy joku uusi tarina siitä, miten henkilö, joka ei edes tiennyt voivansa tulla raskaaksi, raskautuu. Tai miten voikaan olla mahdollista että maailmassa on myös tarinoita kuin sarjassa "Oho, olen raskaana" (elättäen aina myös sitä omaa pientä mahdollisuutta että seuraava vatsakipuni onkin tosiasiassa synnytys. En vain ole tajunnut olevani raskaana).

Ja kirjoittaa huomioistani siitä, miten naisparien blogit muuttuvat yksitellen odotusblogeiksi. Tulee uusi blogi - ja uusi pelko - nyt ne menee nuokin edelle. Ja siinä koettaa itse sisäisesti kirkua naama punaisena että "Ikskyysmii, mulla oli seuraava vuoronumero, nyt kuulkaa etuilitte rajusti". Ei maha. Siellä kasvaa jo kovaa vauhtia toisen maha, jonkun, joka on yrittänyt vasta niin paljon vähemmän aikaa.

Ja samalla on kuitenkin tärkeää olla myös iloinen muiden puolesta, ettei kaikki joudu käymään läpi samaa pitkää matkaa. Ja muistaa, että ainiin, onko tämä meidän matka tosiaan ollut edes vielä pitkä, on myös monia monia joiden vuoronumeroa on etuiltu jo vuosia aimmin. Täytyy muistaa onnitella voittajia. Ymmärrättekö, että saitte juuri lotossa seitsemän oikein, tuplauksella? Lapsi on elämän kaunis ihme. Ja toisen lapsi ei ole multa pois. Ja tämähän oli myös mun blogin alkuperäinen tarkoitus, päämäärä, päästä kirjoittamaan yhdestä tai ehkä muutamasta hoidosta ennen sitä toivottua plussatestiä, ja kertoa millaista se odotus on. VAUVAN odotus, ei raskauden.
Ja toivon, että kun joskus pääsen siitä ihmeestä kertomaan, ihmiset ovat puolestani iloisia, ei katkeria.

En tiedä kirjoittaako toivosta vai epätoivosta. Ehkä ihan muista asioista? Mutta kun kuitenkin haluan olla anonyymisti täällä blogini takana, rajoittaa se tätä "muuta" hieman.

Ehkä odotan odotusta, ja palaan jos ja toivottavasti KUN vihdoin saamme ne kauan kaivatut kaksi viivaa testiin?

Edelleen koen kuitenkin tärkeänä antaa (anonyymit) kasvot myös niille odottajille, joilla kaikki ei menekään nopealla laukalla eteenpäin. Tällaisia blogeja on tärkeä olla myös sateenkaaripuolella. Mm, Vaaleanpunainen pirtelöhuurre (http://juulianna.vuodatus.net/), kiitos että kirjoitat, vaikka et säännöllisesti kerran viikossa kirjoittaisikaan. Te olette joutuneet odottamaan jo ihan liian kauan, ja toivon teille pikaista onnistumista! Silti tämä on ollut yksi niistä harvoista blogeista joita olen seurannut alusta saakka ja saanut nähdä myös sen puolen, ettei kaikki mene aina ihan niin kuin toivoo, ja sillä aikataululla kun toivoo. Tällä hetkellä on ekaa kertaa pitkään aikaan on myös paljon oikeasti niitä kirjoittajia, joilla ei välttämättä olekaan ihan heti se toivottu tulos tikkuun pamahtanut ja elämä jatkuu, yritys jatkuu kaikesta huolimatta. Enempää lannistumatta ja masentumatta. Hyvä niin! Luen myös kauniita ja sydäntäriipiviä tarinoita heteropareista, joille mitkään hoidot eivät meinaa tuottaa tulosta ja se on niin väärin! Ne nallekarkit ovat taas hyppineet omatoimisesti minne sattuu.

Hyvät lukijat, te, jotka olette jaksaneet matkassa pysyä, joko uskollisesti koko ajan tai satunnaisesti silloin tällöin. Otan myös mielelläni teidän kommentteja vastaan. Tällaisessa "välitilassa", mitä te haluaisitte lukea, mitä kuulla? Vai onko kaikki jo sanottu? Mikä kirjoituksissa ahdistaa, mikä luo toivoa?

Tietoisesti olen myös päättänyt olla antamatta lapsiasialle liikaa valtaa, elämässä on myös muuta. Paljon kaikkea hyvää muuta. Ja kyllä, niille jotka asiaa miettii. Jos meidän koti-inssit eivät tuota toivottua tulosta, jossain vaiheessa, luultavasti jo ensi vuonna, tie vie takaisin klinikalle järeimpiin hoitoihin. Mutta ei vielä. Nyt mennään vielä päivää kerrallaan "luomuihme", Mestaripiirroksemme, toiveissa. :)

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!


23 kommenttia:

  1. Meillä ei ole ehtinyt kertymään yhtä paljon yrityksiä (ja pettymyksiä) kuin teillä, mutta kolmen yrityksen jälkeen olemme jo päässeet hiukan tutustumaan kuvailemiisi ristiriitaisiin tunnelmiin. Siksi luenkin mielelläni ajatuksia juuri tästä välitilasta, tästä "odotuksen odotuksesta", kuuluipa siihen niin toiveikkuitta kuin epätoivoakin, iloa toisten onnen puolesta ja yhtä aikaa surua ja kateutta siitä ettei itsellä ole vielä onnistanut.

    Hyvää uutta vuotta! Toivotaan että vuosi 2016 toisi mukanaan paljon plussia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva kuulla että välitilakuulumiset toiveikkuuksineen ja epätoivoineen kiinnostaa. Ikävää ettei teille tullut vielä tärppiä, mutta uskon että se tulee kyllä! Toivottavasti tämä vuosi on plussavuosi. :)

      Poista
  2. Aivan ehdottomasti haluan kuulla myös teidän kokemuksista ja mielestäni kaikkien tähän hommaan lähtevien kannattaisi lukea myös. On hyvä tietää, ettei kaikki aina suju niin kuin on kuvitellut ja sitten jos niin käy niin on ihana saada vertaistukea. Kiitos kun olet jaksanut kirjoittaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Näin olen sen itsekin ajatellut, on tärkeää antaa vertaistukea myös kauemmin odottaneille. Sun blogiasi on mukava lukea myös. Toivottavasti teidän alkuvuoden inssi tuo toivotun lopputuloksen! :)

      Poista
  3. Ehkä olen perus negatiivinen ihminen, kun ajattelen jo alusta alkaen, että tulee menemään kauan ennen kun me onnistutaan (ensimmäinen inseminaatio tulee tapahtumaan vasta varmaan kesällä). Tsemppiä ja paljon onnea vuoteen 2016! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritin myös alussa varautua kaikkeen. Ja noin niin kuin periaatteessa myös siihen, että matka voi olla pitkä ja kivinen. Mutta viimeistään kun kaikissa alkututkimuksissa kaikki näytti enempi kuin priimalta, toiveet (puolisalaisesti) heräsi aikalailla. Toivottavasti alkufiiliksesi on väärässä ja pääsette pian toivottuun lopputulokseen, onnea matkaan! :)

      Poista
    2. Ja hei kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  4. Ehkä olen perus negatiivinen ihminen, kun ajattelen jo alusta alkaen, että tulee menemään kauan ennen kun me onnistutaan (ensimmäinen inseminaatio tulee tapahtumaan vasta varmaan kesällä). Tsemppiä ja paljon onnea vuoteen 2016! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana teksti, vaikkakin valitettavasti ette ole onnistuneet.. Musta ainakin olisi ihana kuulla niitä syviä ajatuksia tunteista joita kaikki tämä on tuonut teille. Onko lapsi haaveet jokapäiväisiä vielä, eli mietittekö asiaa joka päivä? Miten parisuhteenne on tämän aikana kasvanut? Lisäksi ne ihan omat kuulumiset muustakin ovat mukavaa vastapainoa lukea! Kirjoita silloin kun tuntuu tarvetta kirjoittaa, eihän sen pakko ole olla joka päiväistä :) Mulle ainakin blogi on kuin "päiväkirja" johon kirjoitan ne asiat mitä haluan muistaa. Vaikkakin tällä hetkellä lapsi asioita siellä ei oo kirjoitettukkaan..kun ei ole mitä kirjoittaa. ehkä tuntemuksista voisikin. Mukavaa uutta vuotta teille ja toivottavasti kirjoittelet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lelu! Ja kiitos "juttuvinkeistä"! Kiva että oot säkin jaksanut kirjoittaa, vaikka yritys tällä hetkellä tauolla onkin. Toivottavasti pääsette pian taas tositoimiin, oikein hyvää tätä vuotta! :)

      Poista
    2. kirjoitus on mulle enemmänkin sellai et saan ylimääräisen stressin ees vähä pois. Ehkä vielä tänä vuonna päästään kuhan, saadaan muut stressit ja rahan menot kuriin. Ettei olis liikaa stressiä seuraavalla kerralla ettei ainakaan sen syyksi asioita voi laittaa.

      Poista
  6. Kas, ehdin jo kokea tätä kirjoitustasi lukiessa Tämähän on kuin suoraan mun näppikseltäni -elämyksen, ennen kuin edes pääsin siihen kohtaan, jossa viittaat suoraan blogiini =) Tosiaan, tuttu tunne, ei tämän näin pitänyt mennä, ei blogissa eikä Oikeassa Elämässäkään. Ajatus oli itselläkin aluksi kuvata jollain tapaa vauvakuumetta, sitten siirtyä häiden jälkeen muutamaan kirjoitukseen hedelmöityshoidoista ja sitten muuttua raskaus-vauva-lapsiperheblogiksi. Jooei ihan niin ole mennyt... =/ Mutta eipä sille oikeen muuta voi kun kirjoittaa sitten kun on jotain kirjoitettavaa, kun ei mitään tapahdu niin eipä ole paljon kirjoitettavaakaan. Anonyymiteetistäni pidän kiinni, joten ns. muusta elämästä en bloggaa kuin korkeintaan rivien välissä (raportoin siitä ihan riittämiin omalla nimellä ja naamalla FB:ssa ja Instagramissa). Saa nähdä miten tässä käy, mitä uusi vuosi tuo tullessaan (vitsi mikä klisee). Kiitos kannustuksesta, parempaa nallekarkkijakoa toivottelen teillekin edelleen =) *anonyymi virtuaalihalaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Voihan nallekarkit. Voimia ja onnentuulia sekä anonyymi virtuaalitakaisinhalaus sinne! :)

      Poista
  7. Kiitos paljon että kirjoitat tätä blogia! Toivon kovasti ettet lopeta, sillä tämä on tärkeä vertaistuen lähde meille muille, joilla ei myöskään ole tärpännyt ekojen 5 inssin aikana. Olen monesti pohtinut sitä, että lapsettomuudesta kärsimisessä on kyllä ihan oma vaikeutensa sateenkaariperheille, kun tuntuu että kaikki tieto ja apu on suunnattu heteropareille, ja psykologitkin ovat tottuneempia antamaan naispareille lahjasoluneuvontaa kuin tukea lapsettomuuteen. Blogeista saa sellaista tietoa ja tukea, jota tietääkseni ei ainakaan vielä ole missään muussa muodossa saatavilla.

    Itseäni on viime aikoina pohdituttanut kovasti sellaiset asiat, kuten juuri se, että millä vauhdilla edetä hoidoissa ja kuinka rankkoihin hoitoihin mennä, ja kuinka monta kertaa. Milloin on aika todeta, että kannattaisi kokeilla muita vaihtoehtoja, esim. että vaihdettaisiin sitä kumpi puolisko yrittää raskautua, tai jos toinen ei halua kokea raskautta, niin olisiko siitä esimerkiksi apua, jos vaimo luovuttaisikin munasoluja, jos ei omilla onnistu. Näitä on meilläkin pohdittu, ja olen monesti miettinyt niistä kirjoittamista, mutta toistaiseksi halu suojella vaimon yksityisyyttä on estänyt minua. Ymmärrän siis hyvin, jos sinäkään et halua kirjoittaa näin yksityisistä ja vaikeista kysymyksistä, mutta niistä kaipaisin itse vertaistukea.

    Oikein hyvää uutta vuotta ja parempaa onnea alkaneelle vuodelle! Kirjoita mistä tuntuu, milloin tuntuu, luen kyllä kaikesta mielenkiinnolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! <3 On kiva kuulla että blogista on sitä vertaistukiapua, mitä itsekin pidän kovin tärkeänä.

      Niin kuin olen ehkä joskus kirjoittanutkin, valitettavasti meillä ei ole lainkaan sitä mahdollisuutta, että siirtyisimme hoitamaan toista osapuolta; vakavan sairauden vuoksi se ei ole lainkaan mahdollista. Tämä on asia mistä toisaalta kovin mielelläni kirjoittaisin enemmänkin, tuntemuksista, kun lapsettomuus ei todellakaan ole se ainoa elämää ravistuttava haaste. Mutta tässä tulee vastaan juuri se haaste pysyä anonyymina ja juurikin myös kunnioittaa puolison yksityisyyttä. Jo näillä tiedoilla tutut varmasti tunnistavat, mutta toivon silti ihan käytännönkin syistä (läheskään kaikki läheisemme ja tuttavamme eivät tiedä projektistamme, vaikkakin nykyään huomattavasti useampi on asiasta tietoinen, toisin kuin heti projektin alussa), että pystyn pysymään julkisesti anonyymina.

      Näillä siis mennään ja meillä tosiaan on vielä järeämmät hoidot takataskussa, viimeisenä oljenkortena. Toivon kovasti että viimeistään niillä onnistuisi. Jos ei, maailma jatkaa kulkuaan siitä huolimatta. Toivon teille myös pikaista tärppiä, kun pääsette jatkamaan hoitojanne! Hyvää ja onnellista tätä vuotta! :)

      Poista
    2. Northshore, samaa minäkin mietin kun siirryttiin vuoden yrityksen jälkeen koti-insseilystä klinikalle, että olisin mieluummin puhunut psykologin kanssa lapsettomuudesta kuin lahjasoluista. Ymmärrän että lain mukaan se puoli on käytävä läpi, mutta olisi edes osan ajasta voinut varata lapsettomuudelle, varsinkin kun kävi ilmi että olemme jo luovuttajan kanssa keskustelleet hyvin yksityiskohtaisesti.
      Beisla

      Poista
  8. Kiitos blogistasi. Hyvin samankaltaisia ajatuksia täälläkin pyöriin päässä. Turhautumista, epävarmuutta, toivottamuutta - ja mikä ärsyttävintä, välillä myös toivoa, turhaan. Tällä hetkellä useampi kaveri on raskaana ja vain yhdellä tie oli vähän pidempi. Toivoisin voivani olla onnellinen heidän puolestaan ja antaa heidän iloita täysillä seurassani, samoin kuin itse toivoisin voivani tehdä kun olen joskus raskaana. Mutta se on vain liian rankkaa ja suru vie voiton.

    Meillä on nyt takana 13 koti-inssiä, joista viimeiset kuusi lääkkeillä tuettua. Tutkittu on molempia osapuolia. Ensi kierrossa siirrymme sitten ivf:ään. On se rankka askel, vaikka alusta asti tiesimme että kokeilemme tämänkin kortin. Ei sitä kuitenkaan riemulla odota. Fyysinen puoli ei jaksa pelottaa, mutta henkinen: jos tällä "varmemmallakaan" keinolla ei tärppää, miten sitten jaksaa? Varmaan niin kuin tähänkin asti, jotenkin vaan...
    Beisla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      Juurikin näin, se pelko koeputkihoitoihin liittyen on enimmäkseen juurikin siinä, että mitä jos ei onnistu näilläkään. Samoihin aikoihin kun me tehtiin vika klinikkainssi, kaveri(nais)pariskunnan pakastin tyhjeni. Ilman vauvaa. Se ehkä avasi silmiä siihen että ei tämäkään aina onnistu. Ainakaan yhdellä IVF/Icsi-hoidolla. Vaikka ei olisi tiettävää vikaa missään.

      Oletteko saaneet klinikan kautta tukilääkitystä koti-insseihinne? Ovulaatioinduktio? Yhdellä vai kahdella follilla? Onko myös luget olleet mukana?

      Paljon tsemppejä IVF-hoitoihin, pidän suuresti peukut pystyssä että pian viimein tärppää!

      Poista
    2. Kiitoksia! Pakko vaan uskoa että ivf tuo meille avun. Olen kuullut monista joilla tärppää sen avulla nopeasti, mutta myös niistä joille yksi hoitokierto ei riitä. Se kyllä hirvittää, mutta askel ja päivä kerrallaan. Nyt on takana ensimmäinen ultra ja folleja oli kasvamassa reilusti.

      Joo, saimme klinikalta ovulaation induktion (letrot) koti-inssin tueksi. Tarkoitus oli siirtyä puolen vuoden jälkeen klinikkainsseihin, mutta luovuttajan siittiöt eivät kestäneet pakastusta joten olisi pitänyt siirtyä suoraan ICSI:hin (tai hyvässä lykyssä IVF:ään). Lääkäri määräsi sitten pyynnöstäni letrot, kun emme halunneet siirtyä suoraan rankimpaan hoitoon koti-insseistä. Suositus oli käydä yhdessä tai kahdessa kierrossa seurantaultrassa, mutta kävimme kolmessa kun piti saada inssi ajoitettua tietylle päivälle ja sain ultrassa myös reseptin irrotuspiikille siltä varalta että ovulaatio ei tule tiettyyn päivään mennessä. Ajoitettu ovulaatio oli todella kätevä. :) Kahdessa ekassa ultrassa näkyi yksi folli, kolmannessa kaksi. Kolme viimeistä kiertoa meni ilman ultraa.

      Lugeja en saanut, koska lääkäri piti niitä kohdallani tarpeettomina.

      Poista
    3. Hei kiitos vastauksista, kiva kuulla että myös klinikalta on saatu apua koti-insseilyyn liittyen. Meillä on lähin klinikka sen verran kaukana, että ainakaan suoraan sieltä en ole lähtenyt apuja hakemaan, ehkä vois onnistua yksityisen gynekologin kautta..

      Tosi tosi paljon onnea matkaan, mä uskon kyllä vahvasti että näillä järeämmillä hoidoilla onnistutte!
      Tuu joskus kertoon miten kävi, jos tuntuu siltä. :)

      Poista
  9. Tulin nyt pyynnöstä päivittämään kun pakko puhua jossakin.
    IVF meni hyvin. Punktio ei ollut minulle kivulias, aukiolotutkimus oli minusta ikävämpi. Munasoluja kerättiin 15, joista lopulta yksi siirrettiin ja neljä saatiin pakkaseen. Ihan hyvä tulos siis.
    Tänään oli virallinen testipäivä ja tehtiin elämämme ensimmäinen positiivinen raskaustesti! Myös siis ensimmäinen testi tässä kierrossa, minä kun yleensä vältän testaamista viimeiseen asti. Mulla ei ole ollut yhtään mitään oireita, paitsi tissit on arat mutta johtuu varmaan lugeista. Sain ne viimein ivf:n tueksi. (Letrot aiheutti samaa tissikipua muutamassa kierrossa.) Saa nähdä pysyykö kyydissä, mutta ainakin nyt ollaan ivf:n avulla saatu jo enemmän kuin muilla keinoilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa, onnea tosi paljon!! Toivottavasti pikkuinen pysyy matkassa mukana! Ja olipa kiva kun tulit päivittämään kuulumiset, kiitos. Kaikkea hyvää ja onnea tulevaan! :)

      Poista
  10. Yli 13 vuoden avioliiton aikana en voinut synnyttää, minulla on keskenmeno, vaikka tulisin raskaaksi, kaikki lääkärit eivät voineet auttaa minua, kunnes siskoni ohjasi minut tohtori DAWNin luo, joka auttoi minua ja tulin raskaaksi ja nyt minä sinulla on kaunis tyttövauva,
    Hän auttaa myös monia ystäviäni, jotka ohjasin hänelle, tohtori DAWN on siunaus jokaiselle, joka ottaa häneen yhteyttä,
    *Jos haluat tulla raskaaksi.
    *Jos haluat lopettaa keskenmenon. *raharituaali ilman ihmisuhreja.
    *Jos haluat saada takaisin rakastajasi.
    *Jos haluat miehesi/vaimosi takaisin.
    *Jos haluat saada takaisin varastetun omaisuutesi tai rahasi.
    *Jos haluat hoitaa minkä tahansa sairauden,
    Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

    VastaaPoista