Täyskäännös ja napakymppi

Meille tehtiin klinikalla seitsemäs inseminaatio helmikuussa. Kaiken piti olla taas täydellisen hyvin, oli kaksi hienoa follia, mahtava limakalvo ja muutenkin ajoitus tuntui olevan enemmän kuin oikea. Tuloksena oli negativiinen raskaustesti. Tähän mennessä olimme yrittäneet klinikalla vuoden 2014 aikana kuusi tuloksetonta inseminaatiohoitoa ja vuoden 2015 alussa koimme vielä tämän yhden epäonnistuneen hoidon.

Ajatuksenamme oli lähteä koeputkihoitoihin jo heti tämän vuoden alusta, mutta jotenkin ajatus hiersi ja tuntui vielä vieraalta. Iso hormoonimäärä yhdistettynä pitkään ajomatkaan klinikalle ja suuriin työpoissaoloihin ei tuntunut yhtään hyvältä. Myös rahaa oli ehtinyt kulua hirvittävä määrä ja uusi 5000 euron lasku tuntui hyvin stressaavalta ajatukselta, joskin todennäköisyys onnistua koeputkihoidoilla on huomattavasti suurempi kuin onnistuminen inseminaatiohoidoilla. Jotenkin tuntui kuitenkin myös siltä, ettemme ole valmiita luovuttamaan vielä "helppojen hoitojen" osalta. Kiertoni saattaa heittää muutamalla päivällä, mutta ovulaation jälkeen kuukautiset alkavat aina lähes päivälleen 14 päivän päästä. Halusin uskoa, että onnistuisimme kyllä jos meillä olisi samat (tai no, lähes samat) mahdollisuudet kuin useilla heteropareilla yrittää mahdollisimman stressittömästi, kuukausi kerrallaan, ilman rahallista stressiä.  Enempää rahaa klinikkainsseihin emme halunneet enää laittaa.

Tuon seitsemännen inssin jälkeen iski hetkellinen masennus. Mutta nopeammin kuin pian meillä olikin täysin uusi suunnitelma valmiina. Löysimme (oikeastaan edes etsimättä) tuttavan joka oli valmis ryhtymään luovuttajaksemme. Aiesopimus kirjoitettiin ja sovittiin, että luovuttaja saa olla halutessaan mukana kummisetämäisesti lapsen elämässä, mutta isyydestä hän luopuu. Me emme olleet aiemmin edes oikeastaan harkinneet tällaista vaihtoehtoa, mutta yhtäkkiä se tuntui itsestäänselvältä. Tunnemme luovuttajan ja hänen perheensä eikä lapsella voi koskaan olla liikaa välittäviä ihmisiä ympärillään. 

Ensimmäinen koti-inssi tehtiin jo heti seuraavaan ovulaatioon, kahtena päivänä peräkkäin. Valitettavasti kahden viikon päästä testi oli kuitenkin jälleen yksiviivainen. Samoin kävi seuraavassa kierrossa, kuukautiset alkoivat ajoillaan. Mutta voi sitä tunnetta, vaikka nega aina hirmuinen pettymys onkin, kun ei kuitenkaan joudu maksamaan tonnin (tai suurempaa) laskua klinikalle epäonnistuneen yrityksen päätteeksi.

Kolmas koti-inseminaatio, kaiken kaikkiaan 10. yrityksemme tehtiin toukokuussa. Ja eilen tein vihdoin elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Voi miten onnellisia olemmekaan! Vielä on riskejä matkassa monta, mutta ainakaan emme ole koskaan vielä puolentoista vuoden odotuksemme jälkeen päässeet näin pitkälle. Ja nyt haluan uskoa ja toivoa koko sydämestäni että kaikki menee hyvin ja meille syntyy helmivauva! <3

Tässä siis meidän täyskäännöksemme.  Se mikä tuntui ja tuntuu meille parhaalta ratkaisulta. Välillä elämä yllättää ja pakka menee täysin uuteen uskoon. Ja tällä hetkellä emme voisi olla enempää tyytyväisiä tähän kaikkeen. ☺️

Siimahäntäjoukkiot

Tänään pohdin, 

Että minkälainen siimahäntäjoukkio teille on laitettu matkaan kun olette käyneet inseminaatiohoidoissa luovutettuja lahjasoluja käyttäen? 

Olen tätä pohtinut ennenkin. Osa on blogeissaan kirjoitellutkin määriä, mutta mielelläni kuulisin laajempia kokemuksia. Ne lukemat, joita itse olen lukenut, on tuntunut paljon suuremmilta kuin meidän omat lukemat. Meillä on ollut maksimissaan 5 miljoonaa matkalaista ja noinkin paljon vain ensimmäisellä kerralla.

En tiedä onko tällä minkäänlaista vaikutusta mihinkään, mutta olen kiinnostunut tutkailemaan klinikoiden/"luovutusten" eroja tässä.

Aurinkoista viikon keskivaihetta kaikille! :)

Carpe Diem ja hyvää syksyä!

Tänään Toni Wirtasen päivän (Vain elämää) kunniaksi muutama lyriikka, joka kaikessa dramaattisuudessaan kuvaa hieman tämänhetkisiä fiiliksiä. 

"Kipu kuolee huutamalla

alastomana lattialla

Miten kauan sitä kestää

ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon

siitä kysymys enää tässä kai on

Kun on saavuttu siihen pisteeseen

ettei mikään ole varmaa."

- Apulanta, Koneeseen kadonnut

Näillä sanoilla, näillä tunnelmilla, kuudeskaan inseminaatiomme ei onnistunut. Se tuntuu jotenkin uskomattomalta ja käsittämättömältä. Niin kuin aiemmin kirjoitin, uskoin todella, että kohdallamme oltaisiin selvitty kevyemmillä hoidoilla. Kaikki kiertoa myöten on toiminut erinomaisesti. Ainoa asia, mihin emme voi niinkään vaikuttaa, on pieni alituinen stressi asiasta joka on koko ajan enemmän tai vähemmän elämässämme läsnä. Mutta se on myös asia joka kulkee mukanamme aina. Kyse on puolisoni vakavasta sairaudesta, joka hiljalleen hiipi luoksemme pari vuotta sitten ja kävi taloksi, kutsumattomana vieraana. En halua siitä puhua sen enempää (ainakaan toistaiseksi), mutta halusin avata tätä tuodakseni hieman perspektiiviä siihen, miksi kuvittelin että tässä vauva-asiassa olisi onni ollut puolellamme. Ja että näihin negatiivisiin testeihin liittyy myös niin paljon muita tunteita ja pelkoa siitä, että onhan meillä aikaa.

Tulen pitämään nyt hetken taukoa kirjoittamisesta ja myös kaikesta vauvaelämään liittyvästä. Olen muodostanut viimeisen yhdeksän kuukauden aikana suuren riippuvuussuhteen hyvin erilaisiin vauva-aiheisiin blogeihin ja olen lukenut niitä päivittäin. Olen miettinyt vauvaa ja vauvoja joka päivä. Loppuvuoden keskitymme puolisoni kanssa täysillä toisiimme. Ja myös muuhun elämään ilman vauvajuttuja. Jos vain suinkin mahdollista, jatkamme hoitoja ensi vuoden puolella. En tiedä pystynkö olemaan täysin poissa blogimaailmasta koko loppuvuotta, mutta sekin on täysin mahdollista. Toivotan kuitenkin teille kaikille vauvan/vauvoja jo saaneille ihania hetkiä pikkuisten kanssa, vauvaa vatsassa kasvattaville loistokasta odotusaikaa ja onnellisia ensihetkiä uutukaisten kanssa ja raskautta yrittäville hirmuisesti onnea matkaan! <3

Kuullaan taas jossain vaiheessa! 

Olkaa onnellisia ja nauttikaa hetkestä.

Surunaama

Viideskään inseminaatio ei siis tuottanut plussaa. Nyt ei voi syyttää edes negatiivista ajattelua, koska suhtauduin hyvin positiivisesti inssin onnistumiseen, alusta lähtien. Puolisonikin sanoi testiä edeltävänä iltana, että uskoo siihen, että nyt me onnistumme. Oireita oli. Ei täysin varmoja, mutta hyvin lupaavia. Ehkä lupaavimpia kuin koskaan aiemmilla kierroillani. 

Harmittaa aivan valtavasti. Eilinen meni hyvin pitkälti itkua vääntäessä. Miksi tämä onkaan näin vaikeaa?

Ehkä eniten harmittaa taas kun miettii kaikkia niitä, joille lapsi putkahtaa vahingossa, ja jotka ei lasta arvosta, vaan vetävät esim. viinaa minkä kerkeävät. Harmittaa myös vähän se, että monille lapsi tulee ihan heti, vaikka eihän se ole meiltä pois. Harmittaa, että monille heteroperheille tämä kaikki on aivan ilmaista. Toki tiedän myös ettei se kaikille heillekään sitä ole. Ja tiedän myös useita pareja, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, jotka toivovat lasta aivan äärimmäisen paljon, mutta joiden toive kaipaa vielä täyttymystä. Emme ole yksin tilanteessa, ja käytännössähän olemme yrittäneet vasta hieman yli puoli vuotta. Silti olisi niin ihanaa, kuin silloinkin, kun ei ole hoidoissa, raskautuminen olisi mahdollista. Naispareilla tai itsellisillä naisilla näin ei tietenkään valitettavasti ole. Meillä ei ole mahdollisuutta ajatteluun "tulee sitten kuin on tullakseen". Tai on, mutta kalliilla hinnalla, jolloin stressitasoa on ainakin lähes mahdotonta pitää ihan siellä nollilla.

Me yritetään vielä kerran inseminaatiolla. Jatketaan joko perään tai pidetään pieni tauko. Emme ole vielä aivan varmoja. Kuukautiseni eivät ole vielä alkaneet, saa myös nähdä miten kauan luget pitää niitä loitolla. Jos seuraava inssi ei onnistu, on luvassa pidempi tauko. Meidän taloudellisessa tilanteessa on enää yksi inssinmentävä oviaukko. Ja henkisestikin tauko varmasti tulee ennen IVF:ää tarpeeseen. Silti toivomme enemmän kuin koskaan että viimeinen inseminaatio onnistuisi!

Siimahännät kohdussa ja uusi kissu talossa!

Tänään se tapahtui, inssi nro 5. Uskon ajoituksen olleen tällä kertaa hyvän, kiitos Pregnylin, jonka vaimoni pisti vatsamakkaraani eilen illalla. Nyt on mieli toivoa täynnä! 

Meillä on myös muuta uutta elämää (siittiöiden lisäksi) talossa! Meille muutti pikkuinen kissanpentu alkuviikosta. Hän on kovin kovin suloinen. Meidän perheen toinen kissa, ensimmäinen tulokas, tähän mennessä ainut lapsi, ei ole pienestä karvakaverista lainkaan innostunut. Toivottavasti tämä muuttuu pian! Ei olla vielä koskaan nähty meidän kissaa näin vihaisena. Ja tästähän pieni vain innostuu kahta kauheammin! Ja on jatkuvasti vaanimassa ja hyökkimässä isosiskon päälle. Pientä hulinaa on siis talossa, mutta pentu tuo hurmaavuudellaan paljon iloa päiviin. :)

Mukavaa viikonloppua!

Inssiä odotellessa

Inssi nro 5 on nurkan takana. Se tehdään joko huomenna torstaina, mikäli Clearblue hymyilee, tai perjantaina, mikäli hymyilee vasta to/pe tai ei ehdi hymyillä ennen viikonloppua. Olen hyvillä fiiliksillä. Mikäli torstai-iltanakaan lh ei ole muuttunut positiiviseksi, pistetään silloin jo Pregnyl. Hyvä näin. Follikkeleja oli jo eilen ultrassa yksi isompi (jo aikas hyvänkokoinen) ja yksi vähän pienempi. Tämä oli eka kierto, jossa käytin ovulaatioinduktiota, Letrozolea.

Tassut ristiin!

Neljättä kohti

No niinhän siinä kävi että positiivisista odotuksista huolimatta ei kolmaskaan inssi tuottanut toivottua lopputulosta. Kuukautiset alkoivat testipäivänä puolelta päivin. Tällä kertaa tein vieläpä kerralla kaksi testiä, jotta minä saan katsoa tuloksen toisesta, puoliso toisesta. Valitettavasti vaan oli jo muutamaa päivää ennen vahva fiilis siitä, että ei tainnut tärpätä (sitä ennen oli vähän niin kuin päinvastoin). Mutta toki toivoin fiiliksen vääräksi. Eka päivä oli taas aikas apea.

Nyt huomenna mulla on folliultra. Se on tosi siinä ja tässä pamahtaako ovis viikonlopulle. Optimaalinen päivä inssille olisi ensi maanantai, mut en ole ihan varma jaksaako mun follikkeli roikkua paikoillaan siihen asti. Jos siellä jo isoa kaveria pukkaa, niin sit voi olla mahis päästä inssiin jo perjantaina, vaikkakin tämä on mun työn puolesta hyvin haastava päivä. Mutta mitäpä sitä ei vauvan eteen tekisi. :) Katsotaan kuinka käy vai käykö vasta kesätauon jälkeen.

P.S. Doneriksi saatiin sama, hyvä, kuin viimeksi, jeee!

Inssi numero kolme..

.. Oli tänään!! Jo kp 11! Eilen aamulla follikkeliultrassa komeili jo valtava johtofollikkeli ja tämän aamuisen follitsekkauksen jälkeen inseminaatio nro 3 päätettiin tehdä jo tänään, vaikkei Clearblue ehtinyt vielä hymyillä. Inssin yhteydessä lääkäri kuitenkin totesi ajankohdan olleen hyvin otollinen ja h-hetki aivan käsillä. Lähtökohdat onnistumiselle on siis hyvät. Voi kunpa!! Nyt tassut ristiin.

Kp 1

No niinhän siinä kävi, että elämämme toinenkin raskaustesti oli negatiivinen. Ja heti samalla vessareissulla alkoivat myös kuukautiset. Pettymys oli jälleen valtava, vaikka sitä oli kuinka yrittänyt miettiä ja varautua negatiiviseen tulokseen etukäteen. Ja vaikka me molemmat tiesimme jo heti inseminaatiopäivänä, että munasolu on jo irronnut ja todennäköisesti olemme myöhässä. Vaikka jo ekan inssin jälkeen epäilimme tätä luovuttajaa, että mahtaako hän olla se oikea meille. Silti tuli pettymys, silti tuli itku. Vaikka tämä oli vasta toinen yritys. Ja seuraavan ovulaation aikaan juhlitaankin pääsiäistä, niin meillä kuin klinikallakin. Seuraava, kolmas, inssi menee toukokuulle (kunhan ei mene siinä viikonlopun kanssa päällekkäin). Myös se luonnolliseen kiertoon.