Tänään koitti kovasti jännittämämme np-ultra. Aika oli iltapäivällä, ja vähän myöhässä, joten hieman piti antaa perhosten lennellä mahassa. Kätilön kutsuessa meidät sisään, aika nopeasti päästiin onneksi asiaan. Ultraus tehtiin vatsan päältä ja hyvinkin pian esiin tuli hyvin liikkuva ja vilkas kaveri. Hän meille vilkutteli ja muutenkin tuntui hällä olevan iltapäiväjumppa meneillään. Kun pieni oli meille hetken aikaa keikistellyt ja vilkutellut, koetti hän alkaa iltapäiväunille. Tämä tapahtui juuri silloin, kun kätilö yritti kovasti saada niskaturvotusmittaa otettua. Jonkinmoinen tovi pitikin odotella ja koettaa pientä uudelleen herätellä, jotta saatiin tarvittavat mittaukset tehtyä. Riskilukema oli normaali.
Voi onnellisuus!
Nyt uskaltaa pikkuhiljaa alkaa kertoa raskaudesta ihmisille.
Muutama läheinen on jo tiennyt, valtaosa kuulee pikkuhiljaa lähitulevaisuudessa.
Ensimmäinen "virallinen" vauvanvaatekin tuli ostettua ultran jälkeen. Yritysaikana olemme toki ostaneet muutaman vaatteen, mutta oikeasti ihan vain muutaman, sellaisia erityisiä, joita ei ole malttanut jättää ulkomaan matkoilla kauppaan. Ostin myös kahdet äitiyshousut. Tuntui jotenkin niin hyvältä kävellä suoraan äitiys- ja vauvaosastolle, "luvan kanssa". Toisin kuin ne salaiset vilkuilut sinne niin monta kertaa aiemmin.
Just nyt on tosi hyvä. Onni on tässä ja nyt.
Anni ja Pieni (rv 12+2)
maanantai 30. tammikuuta 2017
keskiviikko 18. tammikuuta 2017
Alkuraskaus ja oireet
Täällä elellään raskausviikkoa 11. Vielä vajaa kaksi viikkoa ja päästään np-ultraan. Jännittää aikalailla. Voi olisipa kaikki kunnossa!
Oireita on ollut, joskin ne on osittain aaltoillut ja osittain vaihdelleet näiden ensimmäisten raskauviikkojen aikana. On ollut väsymystä, pahoinvointia, rintojen arkuutta, palelemista. Nyt viime aikoina kuvaan on astunut, välillä tosi kovakin, päänsärky.
Ennen plussaa oli tavallaan muutamia oireita, joista ajattelin raskautumisen olleen mahdollista. Mitään en tosin tiennyt varmaksi. Muutama päivä ennen oletettujen kuukautisten alkua rinnat tuntuivat jännästi aroilta. Palelin myös entistä herkemmin. Kiinnittymisen aikoihin, noin viikko inseminaation jälkeen (kyllä, onnistuimme onnistumaan koti-inseminaatiolla pitkän odotuksen jälkeen!) huomasin myös aamutukkoisuutta, samoin kuin hengästymistä herkemmin. Oikeastaan varma olin kuitenkin vasta kuukautisten oletettuna alkamispäivänä, kun menkkamaisen jomottelun lisäksi rinnat olivat yhä arat. Mulla rintojen arkuus poistuu aina vähintään päivää ennen menkkoja, välillä arkuutta ei tule ollenkaan. Testin tein saman päivän illalla. Ja plussahan sieltä pärähti, lähes kolmen vuoden odotuksen ja yhden kemiallisen raskauden jälkeen!
Viides raskausviikko meni testejä kuluttaessa ja jännittäessä, ettei kyse ole tällä kertaa kemiallisesta raskaudesta. Viiva tummeni onneksi oppikirjamaisesti ja kuudennen viikon alussa digitestiin pärähti raskaana 3+. Viidennen viikon oireita oli lähinnä rintojen arkuus ja jatkuva paleleminen. Kunnon väsymys iski aikalailla kuudennen raskausviikon alussa, jolloin myös rintojen arkuus ja palelukohtaukset jatkuivat. Kuvioihin astui myös pahoinvointi/yleinen ällötys. Olen aina ollut suhteellisen haju- ja makuherkkä, mutta nyt olen tosiaan saanut yökkiä olan takaa. Oksentaakin on pitänyt jokusen kerran, usein se on seurausta aamun vitaminiinotosta (vitamiini meinaa juuttua kurkkuun, josta seuraa äkillinen huono olo ja tarve kurkata pönttöön). Myös tietyt ruoat ovat lakanneet jo alkuvaiheessa uppoamasta. Erityisiä himoja ei kuitenkaan ole ollut - appelsiinimehua lukuun ottamatta. Mielellään vieläpä sellaista aitoa ja oikeaa, kunnon hedelmälihan kera. Jouluna en saanut (varmaan ekaa kertaa elämässäni) yhtään lisäkiloa. Suklaata teki aika vähän mieli ja muitakin jouluruokia ja -herkkuja tuli syötyä kohtuudella.
Seiskaviikolla näimme pienen varhaisultrassa, mikä oli niin hieno hetki niin pitkän odotuksen jälkeen! Sydän löi vahvasti ja pieni vastasi viikkojaan. Kasi-ysiviikoilla oireet aaltoilivat vielä ehkä aiempaa enemmän, ja pelkona olikin jokainen lähes oireeton hetki, että mitä jos kaikki ei olekaan hyvin. Myös lievää menkkamaista jomoa on ollut, erityisesti viikolla jolloin raskaussovellus kertoikin kohdun juuri kasvavan. Kesto-oireina on kuitenkin koko ajan ollut rintojen arkuus (vaikka päivässä on usein arattomiakin hetkiä) sekä tosi kova uupumus. Myös ällöoloa on ollut suurimpana osana päivistä. Oirelistasta puuttuu lisäksi jatkuva pissahätä ja valtava janontunne. Nämä molemmat oireet ilmaantuvat ennen kaikkea öisin.
Nyt viikolla 11 jouduin ensimmäistä kertaa olemaan 1,5 päivää töistä pois kaamean pääsäryn vuoksi. Tänään, rv 10+4, jouduin, myöskin ekaa kertaa, halailemaan pönttöä kahdesti: ensin aamuisten vitamiinien jälkeen ihan kunnolla ja vielä myöhemmin työpaikan vessassa (vesihana päällä, mahdollisimman hiljaisesti) ihan toden teolla silloinkin. Saa nähdä kuinka tästä eteenpäin..
Täytyy todeta, että hehkeimmilläni en ole tuntenut tämän alkuraskauden ajan olevani. Erityisesti väsymyksen vuoksi, haluaisin nukkua koko ajan. Mutta nauttinut olen ja ollut kiitollinen. Joka hetkestä. Vielä kun saisimme vajaan kahden viikon päästä hyviä ultrauutisia niin juuri nyt en voisi enempää toivoa.
Hyvää ja onnentäyteistä vuotta 2017 kaikille toivoen,
Anni + Pieni (10+4)
Oireita on ollut, joskin ne on osittain aaltoillut ja osittain vaihdelleet näiden ensimmäisten raskauviikkojen aikana. On ollut väsymystä, pahoinvointia, rintojen arkuutta, palelemista. Nyt viime aikoina kuvaan on astunut, välillä tosi kovakin, päänsärky.
Ennen plussaa oli tavallaan muutamia oireita, joista ajattelin raskautumisen olleen mahdollista. Mitään en tosin tiennyt varmaksi. Muutama päivä ennen oletettujen kuukautisten alkua rinnat tuntuivat jännästi aroilta. Palelin myös entistä herkemmin. Kiinnittymisen aikoihin, noin viikko inseminaation jälkeen (kyllä, onnistuimme onnistumaan koti-inseminaatiolla pitkän odotuksen jälkeen!) huomasin myös aamutukkoisuutta, samoin kuin hengästymistä herkemmin. Oikeastaan varma olin kuitenkin vasta kuukautisten oletettuna alkamispäivänä, kun menkkamaisen jomottelun lisäksi rinnat olivat yhä arat. Mulla rintojen arkuus poistuu aina vähintään päivää ennen menkkoja, välillä arkuutta ei tule ollenkaan. Testin tein saman päivän illalla. Ja plussahan sieltä pärähti, lähes kolmen vuoden odotuksen ja yhden kemiallisen raskauden jälkeen!
Viides raskausviikko meni testejä kuluttaessa ja jännittäessä, ettei kyse ole tällä kertaa kemiallisesta raskaudesta. Viiva tummeni onneksi oppikirjamaisesti ja kuudennen viikon alussa digitestiin pärähti raskaana 3+. Viidennen viikon oireita oli lähinnä rintojen arkuus ja jatkuva paleleminen. Kunnon väsymys iski aikalailla kuudennen raskausviikon alussa, jolloin myös rintojen arkuus ja palelukohtaukset jatkuivat. Kuvioihin astui myös pahoinvointi/yleinen ällötys. Olen aina ollut suhteellisen haju- ja makuherkkä, mutta nyt olen tosiaan saanut yökkiä olan takaa. Oksentaakin on pitänyt jokusen kerran, usein se on seurausta aamun vitaminiinotosta (vitamiini meinaa juuttua kurkkuun, josta seuraa äkillinen huono olo ja tarve kurkata pönttöön). Myös tietyt ruoat ovat lakanneet jo alkuvaiheessa uppoamasta. Erityisiä himoja ei kuitenkaan ole ollut - appelsiinimehua lukuun ottamatta. Mielellään vieläpä sellaista aitoa ja oikeaa, kunnon hedelmälihan kera. Jouluna en saanut (varmaan ekaa kertaa elämässäni) yhtään lisäkiloa. Suklaata teki aika vähän mieli ja muitakin jouluruokia ja -herkkuja tuli syötyä kohtuudella.
Seiskaviikolla näimme pienen varhaisultrassa, mikä oli niin hieno hetki niin pitkän odotuksen jälkeen! Sydän löi vahvasti ja pieni vastasi viikkojaan. Kasi-ysiviikoilla oireet aaltoilivat vielä ehkä aiempaa enemmän, ja pelkona olikin jokainen lähes oireeton hetki, että mitä jos kaikki ei olekaan hyvin. Myös lievää menkkamaista jomoa on ollut, erityisesti viikolla jolloin raskaussovellus kertoikin kohdun juuri kasvavan. Kesto-oireina on kuitenkin koko ajan ollut rintojen arkuus (vaikka päivässä on usein arattomiakin hetkiä) sekä tosi kova uupumus. Myös ällöoloa on ollut suurimpana osana päivistä. Oirelistasta puuttuu lisäksi jatkuva pissahätä ja valtava janontunne. Nämä molemmat oireet ilmaantuvat ennen kaikkea öisin.
Nyt viikolla 11 jouduin ensimmäistä kertaa olemaan 1,5 päivää töistä pois kaamean pääsäryn vuoksi. Tänään, rv 10+4, jouduin, myöskin ekaa kertaa, halailemaan pönttöä kahdesti: ensin aamuisten vitamiinien jälkeen ihan kunnolla ja vielä myöhemmin työpaikan vessassa (vesihana päällä, mahdollisimman hiljaisesti) ihan toden teolla silloinkin. Saa nähdä kuinka tästä eteenpäin..
Täytyy todeta, että hehkeimmilläni en ole tuntenut tämän alkuraskauden ajan olevani. Erityisesti väsymyksen vuoksi, haluaisin nukkua koko ajan. Mutta nauttinut olen ja ollut kiitollinen. Joka hetkestä. Vielä kun saisimme vajaan kahden viikon päästä hyviä ultrauutisia niin juuri nyt en voisi enempää toivoa.
Hyvää ja onnentäyteistä vuotta 2017 kaikille toivoen,
Anni + Pieni (10+4)
lauantai 24. joulukuuta 2016
Hyvää ja rauhallista joulua!
Pitkästä aikaa.
Halusin tulla toivottamaan kaunista, rauhallista, onnellista joulua kaikille!
Tämä joulu on meille aivan erityinen. Joulun ihme kasvaa tänä vuonna sisälläni.
Torstaina kävimme varhaisultrassa, jossa pienen sydän sykki vahvana. Paras joululahja!
Ihmeitä tapahtuu.
Nyt vain kaikki peukut ja varpaat pystyssä että pikkuinen on sisukas ja pysyy matkassa mukana.
Mestaripiirros, me odotamme sinua jo kovin!
Anni + Pieni (7+0/7+1)
Halusin tulla toivottamaan kaunista, rauhallista, onnellista joulua kaikille!
Tämä joulu on meille aivan erityinen. Joulun ihme kasvaa tänä vuonna sisälläni.
Torstaina kävimme varhaisultrassa, jossa pienen sydän sykki vahvana. Paras joululahja!
Ihmeitä tapahtuu.
Nyt vain kaikki peukut ja varpaat pystyssä että pikkuinen on sisukas ja pysyy matkassa mukana.
Mestaripiirros, me odotamme sinua jo kovin!
Anni + Pieni (7+0/7+1)
tiistai 31. toukokuuta 2016
Luopumisen haikeus ja kiitos!
Täällä blogimaailmassa on jyllännyt taas uusi plussa-aalto. Raskauksia satelee joka suunnasta. Onnea kaikille raskautuneille tasapuolisesti! Pääsimmekö me tähän aaltoon? Emme valitettavasti päässeet. Elämme yrityskiertoa nro 22 (kun vain ne kierrot, joissa on ollut yritystä, lasketaan). Ajallisesti olemme odottaneet omaa vuoroamme pian 2,5 vuotta.
Elämässä on kuitenkin tapahtunut paljon muuta hyvää! Puolisoni vakava sairaus nukkuu ja juuri nyt kaikki on sen osalta niin hyvin kuin toivoa voi. Olen myös vaihtanut työtehtäviäni ja olen äärimmäisen onnellinen uudessa työssäni. Tuntuu kuin valtava taakka olisi nostettu harteilta ja nyt ei koko ajan päällimmäisenä ajatuksena ole vauvavauvavauva. Onhan se siellä, mutta juuri nyt ei ole tulenpalava kiire mihinkään. On suuri haave siitä, että meidän perheenperustamisunelma pian toteutuu. Mutta on myös justnythyvä juuri näin.
Silti se hyvänolonkupla helposti puhkeaa, kun katse siirtyy takaisin vauvanhuuruiseen maailmaan. Todellisuus iskee, että me ollaan vielä tässä - eikä meillä ole minkään valtakunnan takeita siitä milloin on meidän aika. Todennäköisyyslaskennan olen lopettanut jo aikaa sitten. Meillä piti olla priimavärkit lapsen"tekoon". Silti usea jolla lähtökohta on ollut huono, on ponnistanut samantien raskauteen, me ei. Kemiallisesta raskaudesta on kulunut vuosi, eikä uutta raskautta ole näkynyt. Vaikka prosentit ovat sen puolella, että kroppa on nyt ymmärtänyt raskautumisen salan ja raskautuu pian uudelleen.
Olen suhteellisen huono luopumaan asioista. Vähän niin kuin vanhat vaatteet ja ylimääräinen kaapin perällä kasautunut tavara, myös kaikesta mieltä tarpeettomasti kuormittavasta tulisi pyrkiä pääsemään eroon. Tämä blogi oli ennen paikka, johon tulin riemulla katsomaan muiden vauvakuulumisia ja odottamisen riemua. Nyt lähes jokainen käyntikerta kiristää kurkkua ja tuntuu poltteena silmissä. Se ei taida olla kuitenkaan tarkoituksenmukaista ja järkevää. Olen huomannut, että mitä vähemmän kiinnitän huomiotani muiden raskauksiin ja on onnistumisiin, sitä enemmän pystyn nauttimaan täysillä muusta elämästä. Panikoitumatta siitä, että kaiken järjen mukaan meidänkin olisi pitänyt jo onnistua. Luottamaan, että ennen pitkää meidänkin aika tulee. On se sitten "luomuna" koti-insseillä tai koeputkihoidoilla klinikalla.
Haluan vauvaa yhtä paljon kuin ennenkin, mutta haluan myös muuta.
Siksi olen päättänyt lopettaa tämän blogin kirjoittamisen ja ainakin toistaiseksi vauvablogien seuraamisen. On osattava luopua vanhasta, jotta voi saada jotain uutta. Haluan kääntää uuden lehden, istua ja ihmetellä sitä lehteä ja jutella sille hetken ihan muista asioista. Haluan antaa lapsellemme mahdollisuuden tulla juuri sitten kun sen aika on. Haluan elää tässä ja nyt.
Pirkko Saision sanoin: "On avattava ovia, on suljettava niitä. On muistettava hengittää".
Jos (ja uskon vahvasti kun) joskus vielä raskaudun, saattanen palata. Tai olla palaamatta. Aika näyttää. :)
Kiitos kaikille lukijoille kanssamatkustamisesta. Ja hyvää kesää!
Erityisen suuret tsempit ja halaukset kaikille niille, jotka ovat vielä plussanmetsästysmatkalla ja jotka ovat kauan odottaneet. Toteutukoon meidän kaikkien toiveet ja haaveet! <3
Elämässä on kuitenkin tapahtunut paljon muuta hyvää! Puolisoni vakava sairaus nukkuu ja juuri nyt kaikki on sen osalta niin hyvin kuin toivoa voi. Olen myös vaihtanut työtehtäviäni ja olen äärimmäisen onnellinen uudessa työssäni. Tuntuu kuin valtava taakka olisi nostettu harteilta ja nyt ei koko ajan päällimmäisenä ajatuksena ole vauvavauvavauva. Onhan se siellä, mutta juuri nyt ei ole tulenpalava kiire mihinkään. On suuri haave siitä, että meidän perheenperustamisunelma pian toteutuu. Mutta on myös justnythyvä juuri näin.
Silti se hyvänolonkupla helposti puhkeaa, kun katse siirtyy takaisin vauvanhuuruiseen maailmaan. Todellisuus iskee, että me ollaan vielä tässä - eikä meillä ole minkään valtakunnan takeita siitä milloin on meidän aika. Todennäköisyyslaskennan olen lopettanut jo aikaa sitten. Meillä piti olla priimavärkit lapsen"tekoon". Silti usea jolla lähtökohta on ollut huono, on ponnistanut samantien raskauteen, me ei. Kemiallisesta raskaudesta on kulunut vuosi, eikä uutta raskautta ole näkynyt. Vaikka prosentit ovat sen puolella, että kroppa on nyt ymmärtänyt raskautumisen salan ja raskautuu pian uudelleen.
Olen suhteellisen huono luopumaan asioista. Vähän niin kuin vanhat vaatteet ja ylimääräinen kaapin perällä kasautunut tavara, myös kaikesta mieltä tarpeettomasti kuormittavasta tulisi pyrkiä pääsemään eroon. Tämä blogi oli ennen paikka, johon tulin riemulla katsomaan muiden vauvakuulumisia ja odottamisen riemua. Nyt lähes jokainen käyntikerta kiristää kurkkua ja tuntuu poltteena silmissä. Se ei taida olla kuitenkaan tarkoituksenmukaista ja järkevää. Olen huomannut, että mitä vähemmän kiinnitän huomiotani muiden raskauksiin ja on onnistumisiin, sitä enemmän pystyn nauttimaan täysillä muusta elämästä. Panikoitumatta siitä, että kaiken järjen mukaan meidänkin olisi pitänyt jo onnistua. Luottamaan, että ennen pitkää meidänkin aika tulee. On se sitten "luomuna" koti-insseillä tai koeputkihoidoilla klinikalla.
Haluan vauvaa yhtä paljon kuin ennenkin, mutta haluan myös muuta.
Siksi olen päättänyt lopettaa tämän blogin kirjoittamisen ja ainakin toistaiseksi vauvablogien seuraamisen. On osattava luopua vanhasta, jotta voi saada jotain uutta. Haluan kääntää uuden lehden, istua ja ihmetellä sitä lehteä ja jutella sille hetken ihan muista asioista. Haluan antaa lapsellemme mahdollisuuden tulla juuri sitten kun sen aika on. Haluan elää tässä ja nyt.
Pirkko Saision sanoin: "On avattava ovia, on suljettava niitä. On muistettava hengittää".
Jos (ja uskon vahvasti kun) joskus vielä raskaudun, saattanen palata. Tai olla palaamatta. Aika näyttää. :)
Kiitos kaikille lukijoille kanssamatkustamisesta. Ja hyvää kesää!
Erityisen suuret tsempit ja halaukset kaikille niille, jotka ovat vielä plussanmetsästysmatkalla ja jotka ovat kauan odottaneet. Toteutukoon meidän kaikkien toiveet ja haaveet! <3
keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
Että mitähän **ttua
Kyllä on tullut raskausuutisia taas ihan joka tuutista.
Ja parastahan tietysti on kun ne tulee sillein aivan täysin puskista, juuri ennen tärkeetä työpalaveria.
Jotenkin sitä yhä miettii, että vauvaa "tehdään" sitten kun on ainakin kihlasormus sormessa, joten ennen sitä ei tarvitse stressata vauvauutisten kuulemista. Ja pah! No eihän se niin mene, ei tietenkään. Mutta välillä mieli luulee niin. Ja sitten se iskee - kuin kirkkaalta taivaalta.
Tämä on tätä tunteiden vuoristorataa. Kyseinen tilanne tapahtui maanantaina iltapäivällä, juuri kun olin aamupäivällä ajatellut että "Kaikki on hyvin. Muutkin joutuvat odottamaan. Meillä ei ole mikään kiire, meillä ei ole hätää". Ja pam! Kolme sanaa muuttaa kaiken. "Mä oon raskaana".
Pahin järkytys on taas jo laantunut ja jaksan jo optimisesti uskoa että meidänkin vuoro tulee vielä.
Mutta alkuviikon järkytyksen kunniaksi, päätin uudelleen sanoittaa Sannin paljon puhutun uuden biisin. Tältä lapsettomuus tuntuu. Sen verran häveliäs olen, että laitan sinne vähän **-merkkejä mukaan. ;) Kuulostaako kenestäkään muusta tutulta? Edes niinä pahimpina hetkinä kun kaikki muut raskautuu ja itse saat elämän lottoarvonnassa taas jälleen kerran sen yksiviivaisen pissatikun?
"En haluu masentaa sua,
tai olla huonoo kaverii.
Mutta saisko kotona ees
lukee rauhassa Hesarii?
Taas joku kertoo ett' on poikki,
luulen, raskaudesta.
Itse haaveilen taas, äitiyspakkauksesta.
Älä kerro mulle pliis,
oot säkin raskaana siis.
Anna hetki tottuu sun uutisiis.
Ett mitähän **ttua.
Mulla alkaa huumori loppua.
Kiva et on kavereita,
mut miks kaikk' on raskaana.
Että mitähän **ttua.
Kohta alkaa happi loppua.
Sieltä sun täältä, kuulen raskausjuttuja.
Että mitähän **ttua mulla alkaa huumori loppua (loppua, loppua).
En haluis olla tällainen,
ei se oo multa pois.
Mut joskus ahdistaa niin,
onnen meillekin jo sois.
Ja kun koettaa elää vaan
ja pelaa vähän sulista.
Aina tulee uus ylläri,
ku Kinder-munista.
Älä kerro mulle pliis,
oot säkin raskaana siis.
Anna hetki tottuu sun uutisiis.
Ja mä mietin että mitähän **ttua.
Mulla alkaa huumori loppua.
Kiva et on kavereita,
mut miks kaikk' on raskaana.
Että mitähän **ttua.
Kohta alkaa happi loppua.
Sieltä sun täältä, kuulen raskausjuttuja.
Että mitähän **ttua mulla alkaa huumori loppua (loppua, loppua).
Ei se oo multa pois, mielessäni pyydän anteeksi.
Et ylireagoin, ei mulla hätää oo
- ja sitten tulee uus kaveri...
Että mitähän **ttua.
Mulla alkaa huumori loppua.
Kiva et on kavereita,
mut miks kaikk' on raskaana.
Että mitähän **ttua.
Kohta alkaa happi loppua.
Sieltä sun täältä, kuulen raskausjuttuja.
Että mitähän **ttua mulla alkaa huumori loppua (loppua, loppua).
Kiva et on kavereita, kiva et on kavereita."
(Aito ja alkuperäinen, pettämisestä kertova biisi löytyy täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=EU7PsWbmN3k)
Ja parastahan tietysti on kun ne tulee sillein aivan täysin puskista, juuri ennen tärkeetä työpalaveria.
Jotenkin sitä yhä miettii, että vauvaa "tehdään" sitten kun on ainakin kihlasormus sormessa, joten ennen sitä ei tarvitse stressata vauvauutisten kuulemista. Ja pah! No eihän se niin mene, ei tietenkään. Mutta välillä mieli luulee niin. Ja sitten se iskee - kuin kirkkaalta taivaalta.
Tämä on tätä tunteiden vuoristorataa. Kyseinen tilanne tapahtui maanantaina iltapäivällä, juuri kun olin aamupäivällä ajatellut että "Kaikki on hyvin. Muutkin joutuvat odottamaan. Meillä ei ole mikään kiire, meillä ei ole hätää". Ja pam! Kolme sanaa muuttaa kaiken. "Mä oon raskaana".
Pahin järkytys on taas jo laantunut ja jaksan jo optimisesti uskoa että meidänkin vuoro tulee vielä.
Mutta alkuviikon järkytyksen kunniaksi, päätin uudelleen sanoittaa Sannin paljon puhutun uuden biisin. Tältä lapsettomuus tuntuu. Sen verran häveliäs olen, että laitan sinne vähän **-merkkejä mukaan. ;) Kuulostaako kenestäkään muusta tutulta? Edes niinä pahimpina hetkinä kun kaikki muut raskautuu ja itse saat elämän lottoarvonnassa taas jälleen kerran sen yksiviivaisen pissatikun?
"En haluu masentaa sua,
tai olla huonoo kaverii.
Mutta saisko kotona ees
lukee rauhassa Hesarii?
Taas joku kertoo ett' on poikki,
luulen, raskaudesta.
Itse haaveilen taas, äitiyspakkauksesta.
Älä kerro mulle pliis,
oot säkin raskaana siis.
Anna hetki tottuu sun uutisiis.
Ett mitähän **ttua.
Mulla alkaa huumori loppua.
Kiva et on kavereita,
mut miks kaikk' on raskaana.
Että mitähän **ttua.
Kohta alkaa happi loppua.
Sieltä sun täältä, kuulen raskausjuttuja.
Että mitähän **ttua mulla alkaa huumori loppua (loppua, loppua).
En haluis olla tällainen,
ei se oo multa pois.
Mut joskus ahdistaa niin,
onnen meillekin jo sois.
Ja kun koettaa elää vaan
ja pelaa vähän sulista.
Aina tulee uus ylläri,
ku Kinder-munista.
Älä kerro mulle pliis,
oot säkin raskaana siis.
Anna hetki tottuu sun uutisiis.
Mulla alkaa huumori loppua.
Kiva et on kavereita,
mut miks kaikk' on raskaana.
Että mitähän **ttua.
Kohta alkaa happi loppua.
Sieltä sun täältä, kuulen raskausjuttuja.
Että mitähän **ttua mulla alkaa huumori loppua (loppua, loppua).
Ei se oo multa pois, mielessäni pyydän anteeksi.
Et ylireagoin, ei mulla hätää oo
- ja sitten tulee uus kaveri...
Että mitähän **ttua.
Mulla alkaa huumori loppua.
Kiva et on kavereita,
mut miks kaikk' on raskaana.
Että mitähän **ttua.
Kohta alkaa happi loppua.
Sieltä sun täältä, kuulen raskausjuttuja.
Että mitähän **ttua mulla alkaa huumori loppua (loppua, loppua).
Kiva et on kavereita, kiva et on kavereita."
(Aito ja alkuperäinen, pettämisestä kertova biisi löytyy täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=EU7PsWbmN3k)
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Tänään.
Tänään olisi ollut laskettu aikamme, mikäli kesäkuinen raskaus ei olisi päättynyt heti alkuunsa. Toistaiseksi ainut plussa tikussamme.
Jännä, miten aika menee. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta ihan äsken, toisaalta siitä on jo ikuisuus.
Tänään voisin olla pienen, kauniin ihmisen äiti tai olla ainakin hirmuisen ison vatsan onnellinen silittäjä.
Toivottavasti tämä vuosi tuo uuden mahdollisuuden ja uuden, onnistuneen, raskauden.
Hyvää ja sydämellistä ystävänpäivää!
tiistai 2. helmikuuta 2016
Kun tietoa on liikaa
Puhuin eilen tämän juuri raskautuneen ystäväni kanssa. Hän sanoi että tiedän näistä raskausasioista aivan liikaa ja se voi myös olla haittana meidän onnistumiselle.
Ja tottahan se on. Tuntuu että voisin kirjoittaa väitöskirjan kaikesta naisen kuukautiskiertoon, ovulaatioon, luteaalivaiheeseen, kpdpo-ymsymsyms. liittyen. Ilman päivääkään gynekologian opintoja. Kun joku raskautuu, osaan heti sanoa, että esim. pieni vuoto on täysin normaalia, jopa suotavaa, viikko ovulaation jälkeen, kertoa että ovulaatiotesti voi näyttää hyvin aikaisessa vaiheessakin raskauden, luetella ulkoa kaikki tyypillisimmät raskausoireet (ja tietysti mainita että myös täysi oireettomuus on johtanut monella toivottuun lopputulokseen), kertoa alkion hedelmöittymisestä, kiinnittymisestä ja paljon paljon muuta. Voin luetella yksityiskohtaisesti miten mikäkin hoito tehdään niille, jotka miettivät hoitoihin hakeutumista (vaikka omalla kohdallamme käytännön kokemusta koeputkihoidoista ei ainakaan vielä olekaan).
Ja kyllä. Tieto lisää tuskaa. Sitä on jotenkin niin "kirjaviisas" kaiken suhteen, että olettaakin jollain tapaa kaiken menevän aina oppikirjan mukaisesti. Jos jokin jää omassa kierrossa tapahtumatta, miettii että tää oli tässä. Tai jos tapahtuu, toiveet on hyvinhyvin korkealla.
Tässä kierrossa olo on tuntunut tosi varmalta. (Yleensä osaan sanoa viikon kuluttua oviksesta onko nega tulossa.) Puolen välin tietämillä olen ensimmäistä kertaa tuntenut jo silloin kuukautiskipumaista jomottelua (takuuvarma kiinnittyminen) ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni jonkinasteisia repäisykipuja ennen ja jälkeen puolivälin (toinen takuuvarma kiinnittyminen). Ja jotenkin fiilis on ollut positiivinen. On ollut "se tunne". Tähän aamuun saakka olen ollut hyvin toiveikas.
Kuitenkin.
Eletään dpo 11 -päivää ja raskaustesti on (yhä) nega ja mikä pahinta, myös ovulaatiotesti on täysin nega. Tavoilleni ei-uskollisena olen testannut joka päivä (r-testillä) jo dpo 8:sta lähtien. Tiedän, kiertoni pitäisi päättyä (jos on päättyäkseen) vasta perjantaina, raskaustesti voi olla liian aikainen. Mutta ovulaatiotestin negaan en usko, mikäli raskaus olisi alkanut. Tiedän, että joillain r-testi (ja ehkä myös o-testi) näyttää plussaa vasta kun kuukautiset ovat reippaasti myöhässä. Joillakin raskaus ei näy ovulaatiotesteissä ollenkaan. Mutta myös monella raskaus näkyy testeissä jo useita päiviä aiemmin, sekä ovulaatio- että raskausmalleissa. Tämä ovulaationega ei istu oppikirjatietouteeni ei sitten yhtään, joten enää en jaksa uskoa myöhäisen plussan ihmeeseen. Vaikka ihan inasen vielä haluaisin.
Kirjaviisauteeni ei tosin sovi myöskään yhtään se, että olen jo kerran kemiallisesti (tai alkuraskaudellisesti) luonnonkierrossa raskautunut ja kuitenkaan uusi raskaus ei vieläkään ole alkanut. Tämän olisin olettanut olleen toisin.
Kun tälle tiedon tielle on lähtenyt, pääseekö siitä vielä jotenkin eroon?
Ihanaa olisi tietää ihan vähän vähemmän. :)
Ja tottahan se on. Tuntuu että voisin kirjoittaa väitöskirjan kaikesta naisen kuukautiskiertoon, ovulaatioon, luteaalivaiheeseen, kpdpo-ymsymsyms. liittyen. Ilman päivääkään gynekologian opintoja. Kun joku raskautuu, osaan heti sanoa, että esim. pieni vuoto on täysin normaalia, jopa suotavaa, viikko ovulaation jälkeen, kertoa että ovulaatiotesti voi näyttää hyvin aikaisessa vaiheessakin raskauden, luetella ulkoa kaikki tyypillisimmät raskausoireet (ja tietysti mainita että myös täysi oireettomuus on johtanut monella toivottuun lopputulokseen), kertoa alkion hedelmöittymisestä, kiinnittymisestä ja paljon paljon muuta. Voin luetella yksityiskohtaisesti miten mikäkin hoito tehdään niille, jotka miettivät hoitoihin hakeutumista (vaikka omalla kohdallamme käytännön kokemusta koeputkihoidoista ei ainakaan vielä olekaan).
Ja kyllä. Tieto lisää tuskaa. Sitä on jotenkin niin "kirjaviisas" kaiken suhteen, että olettaakin jollain tapaa kaiken menevän aina oppikirjan mukaisesti. Jos jokin jää omassa kierrossa tapahtumatta, miettii että tää oli tässä. Tai jos tapahtuu, toiveet on hyvinhyvin korkealla.
Tässä kierrossa olo on tuntunut tosi varmalta. (Yleensä osaan sanoa viikon kuluttua oviksesta onko nega tulossa.) Puolen välin tietämillä olen ensimmäistä kertaa tuntenut jo silloin kuukautiskipumaista jomottelua (takuuvarma kiinnittyminen) ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni jonkinasteisia repäisykipuja ennen ja jälkeen puolivälin (toinen takuuvarma kiinnittyminen). Ja jotenkin fiilis on ollut positiivinen. On ollut "se tunne". Tähän aamuun saakka olen ollut hyvin toiveikas.
Kuitenkin.
Eletään dpo 11 -päivää ja raskaustesti on (yhä) nega ja mikä pahinta, myös ovulaatiotesti on täysin nega. Tavoilleni ei-uskollisena olen testannut joka päivä (r-testillä) jo dpo 8:sta lähtien. Tiedän, kiertoni pitäisi päättyä (jos on päättyäkseen) vasta perjantaina, raskaustesti voi olla liian aikainen. Mutta ovulaatiotestin negaan en usko, mikäli raskaus olisi alkanut. Tiedän, että joillain r-testi (ja ehkä myös o-testi) näyttää plussaa vasta kun kuukautiset ovat reippaasti myöhässä. Joillakin raskaus ei näy ovulaatiotesteissä ollenkaan. Mutta myös monella raskaus näkyy testeissä jo useita päiviä aiemmin, sekä ovulaatio- että raskausmalleissa. Tämä ovulaationega ei istu oppikirjatietouteeni ei sitten yhtään, joten enää en jaksa uskoa myöhäisen plussan ihmeeseen. Vaikka ihan inasen vielä haluaisin.
Kirjaviisauteeni ei tosin sovi myöskään yhtään se, että olen jo kerran kemiallisesti (tai alkuraskaudellisesti) luonnonkierrossa raskautunut ja kuitenkaan uusi raskaus ei vieläkään ole alkanut. Tämän olisin olettanut olleen toisin.
Kun tälle tiedon tielle on lähtenyt, pääseekö siitä vielä jotenkin eroon?
Ihanaa olisi tietää ihan vähän vähemmän. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)