lauantai 9. toukokuuta 2015

Lapsettomien lauantai

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Olen noteerannut sen aikaisempinakin vuosina, mutta tänä vuonna tuntuu ensi kertaa että olen osa sitä. En vieläkään tiedä miellänkö itseni lapsettomaksilapsettomaksi, mutta ollaanhan me, minä ja puolisoni, tahattomasti lapsettomia. Suuri toivo perheen perustamisesta on kulkenut mukana "toiminnallisesti" jo kohta 1,5 vuotta. Toki ennen sitäkin se toive on siellä ollut. Yrityskuukausina laskettuna yrityksemme jäävät kuitenkin vielä 9 kuukauteen. Uskon, että toivoa vielä on.

Tein tänään päivän kunniaksi negatiivisen raskaustestin. Että se voi olla aina yhtä masentava näky. Kuukautisten pitäisi alkaa huomenna tai ylihuomenna.

En kuitenkaan anna ahdistuksen painaa tätä päivää kauemmin. Tällä hetkellä "yritystilanteemme" on hyvä ja stressittömämpi, totaali erilainen kuin projektin alussa helmikuussa 2014. Tästä lisää hieman myöhemmin. :) Katsotaan miten maailma meitä vie ja milloin on meidän aika.

Joka tapauksessa, paljon voimia ja rutistuksia kaikille, jotka ovat vielä toiveistaan huolimatta ilman lasta - ja myös heille, joilla esimerkiksi elämäntilanteen vuoksi ei ole tai ei ole ollut mahdollisuuksia perheen perustamiseen. Ja kaikille lapsellisille, ja tietenkin omalle rakkaalle äidille ja anopille, mahtavaa huomista äitienpäivää! ☺️

lauantai 2. toukokuuta 2015

Toive

Eilen sanoin vaimolle vapputorilla, että voi kunpa meillä olisi ensi vappuna mukana torilla meidän oma pieni vapputiitiäinen. 

Voi kunpa!

Toivottavasti kaikkien vappu on sujunut iloisesti ja mallikkaasti. Loisteliasta viikonloppua!