Täällä blogimaailmassa on jyllännyt taas uusi plussa-aalto. Raskauksia satelee joka suunnasta. Onnea kaikille raskautuneille tasapuolisesti! Pääsimmekö me tähän aaltoon? Emme valitettavasti päässeet. Elämme yrityskiertoa nro 22 (kun vain ne kierrot, joissa on ollut yritystä, lasketaan). Ajallisesti olemme odottaneet omaa vuoroamme pian 2,5 vuotta.
Elämässä on kuitenkin tapahtunut paljon muuta hyvää! Puolisoni vakava sairaus nukkuu ja juuri nyt kaikki on sen osalta niin hyvin kuin toivoa voi. Olen myös vaihtanut työtehtäviäni ja olen äärimmäisen onnellinen uudessa työssäni. Tuntuu kuin valtava taakka olisi nostettu harteilta ja nyt ei koko ajan päällimmäisenä ajatuksena ole vauvavauvavauva. Onhan se siellä, mutta juuri nyt ei ole tulenpalava kiire mihinkään. On suuri haave siitä, että meidän perheenperustamisunelma pian toteutuu. Mutta on myös justnythyvä juuri näin.
Silti se hyvänolonkupla helposti puhkeaa, kun katse siirtyy takaisin vauvanhuuruiseen maailmaan. Todellisuus iskee, että me ollaan vielä tässä - eikä meillä ole minkään valtakunnan takeita siitä milloin on meidän aika. Todennäköisyyslaskennan olen lopettanut jo aikaa sitten. Meillä piti olla priimavärkit lapsen"tekoon". Silti usea jolla lähtökohta on ollut huono, on ponnistanut samantien raskauteen, me ei. Kemiallisesta raskaudesta on kulunut vuosi, eikä uutta raskautta ole näkynyt. Vaikka prosentit ovat sen puolella, että kroppa on nyt ymmärtänyt raskautumisen salan ja raskautuu pian uudelleen.
Olen suhteellisen huono luopumaan asioista. Vähän niin kuin vanhat vaatteet ja ylimääräinen kaapin perällä kasautunut tavara, myös kaikesta mieltä tarpeettomasti kuormittavasta tulisi pyrkiä pääsemään eroon. Tämä blogi oli ennen paikka, johon tulin riemulla katsomaan muiden vauvakuulumisia ja odottamisen riemua. Nyt lähes jokainen käyntikerta kiristää kurkkua ja tuntuu poltteena silmissä. Se ei taida olla kuitenkaan tarkoituksenmukaista ja järkevää. Olen huomannut, että mitä vähemmän kiinnitän huomiotani muiden raskauksiin ja on onnistumisiin, sitä enemmän pystyn nauttimaan täysillä muusta elämästä. Panikoitumatta siitä, että kaiken järjen mukaan meidänkin olisi pitänyt jo onnistua. Luottamaan, että ennen pitkää meidänkin aika tulee. On se sitten "luomuna" koti-insseillä tai koeputkihoidoilla klinikalla.
Haluan vauvaa yhtä paljon kuin ennenkin, mutta haluan myös muuta.
Siksi olen päättänyt lopettaa tämän blogin kirjoittamisen ja ainakin toistaiseksi vauvablogien seuraamisen. On osattava luopua vanhasta, jotta voi saada jotain uutta. Haluan kääntää uuden lehden, istua ja ihmetellä sitä lehteä ja jutella sille hetken ihan muista asioista. Haluan antaa lapsellemme mahdollisuuden tulla juuri sitten kun sen aika on. Haluan elää tässä ja nyt.
Pirkko Saision sanoin: "On avattava ovia, on suljettava niitä. On muistettava hengittää".
Jos (ja uskon vahvasti kun) joskus vielä raskaudun, saattanen palata. Tai olla palaamatta. Aika näyttää. :)
Kiitos kaikille lukijoille kanssamatkustamisesta. Ja hyvää kesää!
Erityisen suuret tsempit ja halaukset kaikille niille, jotka ovat vielä plussanmetsästysmatkalla ja jotka ovat kauan odottaneet. Toteutukoon meidän kaikkien toiveet ja haaveet! <3
