keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Blogikriisi vol. 2

Kriiseilen nyt vähän lisää, osittain jatkona lähes vuosi sitten kirjoittamaani kirjoitukseen täällä: http://mestaripiirros9.blogspot.fi/2015_01_01_archive.html
Tällä hetkellä suunta on hukassa, mitä blogiltani haluan ja miten sen kanssa jatkan.

Alunperin lähdin kirjoittamaan tarinaa naisparista, joka valmistautuu vanhemmuuteen. Luin muiden naisparien blogeja ennen kaikkea etsiäkseni tietoa hoidoista, niiden etenemisestä ja lopulta (yleensä) onnistumisesta. Valtaosa naispareista onnistui nopeasti. Ja niin kuin sanottu, tässä vaiheessa matkaa joidenkin kokemat viisi inseminaatiohoitoa tuntui mielestäni loputtoman pitkältä ja kiviseltä matkalta. Pah. So little did I know.

Kun aloitin kirjoittamaan blogiani, odotin oikeasti että pääsisin pian tositoimiin kertomaan siitä itse odotuksesta. En missään vaiheessa ajatellut, että kirjoittaisin lapsettomuudesta, koska eihän sitä pitänyt tiellemme tulla. Tuli kuitenkin. Ja nyt en todellakaan tiedä mistä kirjoittaa. Jos lähden kirjoittamaan kaikista meidän yrityksistä samaan tapaan kuin kirjoitin seitsemästä ensimmäisestä klinikkainssistä, en pysty välttämään sitä masentavaa jatkumoa negatiivisten testien kohdalla. Toivo. Pettymys. Toivo. Pettymys. Väärä ajoitus. Pettymys. Toivo. Toivo. Toivo. Joka tottakai on siellä yhä, aina, joka kuukausi kun on jotain yritetty.

Kun ymmärsin, ettei me kuuluta siihen enemmistöön, joka onnistuu muutaman inseminaatiohoidon seurauksena, ymmärsin, että on myös tärkeää näyttää tätä ei-niin-valoisaakin puolta raskaudesta haaveileville. Että aina ei vain heti onnistu. Ja sekin on ihan ok, vaikkei olekaan. Meitä muitakin on! Itseäni ahdistaa vieläkin aivan suunnattomasti kaikki ne kommentit, että valtaosa naispareista onnistuu kolmen inseminaatiohoidon seurauksena. NO KAIKKI EI ONNISTU JA PISTE.
Tai että lähetään neuvomaan että se ja se lääkäri on sanonut että sitten heti koeputkihoitoihin tuost nua vaan kun on pari inssiä kokeiltu! Se ei vaan mene niin. Se on monelle, itseni mukaan lukien, iso henkinen asia siirtyä kevyistä hoidoista raskaampiin. Erityisesti, kun klinikka sijaitsee monen tunnin ajomatkan päästä kotoa ja kustannukset pistää pään pyörälle. Tuloksiltaan parempi hoito se on, ehdottomasti. Mutta ei välttämättä kaikille sekään tuota tulosta tai edes toivottua määrää kerättyjä, jakaantuneita ja siirrettäviä munasoluja. Monille IVF/Icsi on ratkaisu, tie onneen. Osalla se on vasta alku uudelle pitkälle matkalle.

Voisin myös kirjoittaa lapsetomuudesta sen kipuineen ja ärsytyksineen. Se miten kovasti ottaa päähän se, kun joku onnistuu ensimmäisellä yrittämällä. Tai toisella tai kolmannella. Ja miten aina löytyy joku uusi tarina siitä, miten henkilö, joka ei edes tiennyt voivansa tulla raskaaksi, raskautuu. Tai miten voikaan olla mahdollista että maailmassa on myös tarinoita kuin sarjassa "Oho, olen raskaana" (elättäen aina myös sitä omaa pientä mahdollisuutta että seuraava vatsakipuni onkin tosiasiassa synnytys. En vain ole tajunnut olevani raskaana).

Ja kirjoittaa huomioistani siitä, miten naisparien blogit muuttuvat yksitellen odotusblogeiksi. Tulee uusi blogi - ja uusi pelko - nyt ne menee nuokin edelle. Ja siinä koettaa itse sisäisesti kirkua naama punaisena että "Ikskyysmii, mulla oli seuraava vuoronumero, nyt kuulkaa etuilitte rajusti". Ei maha. Siellä kasvaa jo kovaa vauhtia toisen maha, jonkun, joka on yrittänyt vasta niin paljon vähemmän aikaa.

Ja samalla on kuitenkin tärkeää olla myös iloinen muiden puolesta, ettei kaikki joudu käymään läpi samaa pitkää matkaa. Ja muistaa, että ainiin, onko tämä meidän matka tosiaan ollut edes vielä pitkä, on myös monia monia joiden vuoronumeroa on etuiltu jo vuosia aimmin. Täytyy muistaa onnitella voittajia. Ymmärrättekö, että saitte juuri lotossa seitsemän oikein, tuplauksella? Lapsi on elämän kaunis ihme. Ja toisen lapsi ei ole multa pois. Ja tämähän oli myös mun blogin alkuperäinen tarkoitus, päämäärä, päästä kirjoittamaan yhdestä tai ehkä muutamasta hoidosta ennen sitä toivottua plussatestiä, ja kertoa millaista se odotus on. VAUVAN odotus, ei raskauden.
Ja toivon, että kun joskus pääsen siitä ihmeestä kertomaan, ihmiset ovat puolestani iloisia, ei katkeria.

En tiedä kirjoittaako toivosta vai epätoivosta. Ehkä ihan muista asioista? Mutta kun kuitenkin haluan olla anonyymisti täällä blogini takana, rajoittaa se tätä "muuta" hieman.

Ehkä odotan odotusta, ja palaan jos ja toivottavasti KUN vihdoin saamme ne kauan kaivatut kaksi viivaa testiin?

Edelleen koen kuitenkin tärkeänä antaa (anonyymit) kasvot myös niille odottajille, joilla kaikki ei menekään nopealla laukalla eteenpäin. Tällaisia blogeja on tärkeä olla myös sateenkaaripuolella. Mm, Vaaleanpunainen pirtelöhuurre (http://juulianna.vuodatus.net/), kiitos että kirjoitat, vaikka et säännöllisesti kerran viikossa kirjoittaisikaan. Te olette joutuneet odottamaan jo ihan liian kauan, ja toivon teille pikaista onnistumista! Silti tämä on ollut yksi niistä harvoista blogeista joita olen seurannut alusta saakka ja saanut nähdä myös sen puolen, ettei kaikki mene aina ihan niin kuin toivoo, ja sillä aikataululla kun toivoo. Tällä hetkellä on ekaa kertaa pitkään aikaan on myös paljon oikeasti niitä kirjoittajia, joilla ei välttämättä olekaan ihan heti se toivottu tulos tikkuun pamahtanut ja elämä jatkuu, yritys jatkuu kaikesta huolimatta. Enempää lannistumatta ja masentumatta. Hyvä niin! Luen myös kauniita ja sydäntäriipiviä tarinoita heteropareista, joille mitkään hoidot eivät meinaa tuottaa tulosta ja se on niin väärin! Ne nallekarkit ovat taas hyppineet omatoimisesti minne sattuu.

Hyvät lukijat, te, jotka olette jaksaneet matkassa pysyä, joko uskollisesti koko ajan tai satunnaisesti silloin tällöin. Otan myös mielelläni teidän kommentteja vastaan. Tällaisessa "välitilassa", mitä te haluaisitte lukea, mitä kuulla? Vai onko kaikki jo sanottu? Mikä kirjoituksissa ahdistaa, mikä luo toivoa?

Tietoisesti olen myös päättänyt olla antamatta lapsiasialle liikaa valtaa, elämässä on myös muuta. Paljon kaikkea hyvää muuta. Ja kyllä, niille jotka asiaa miettii. Jos meidän koti-inssit eivät tuota toivottua tulosta, jossain vaiheessa, luultavasti jo ensi vuonna, tie vie takaisin klinikalle järeimpiin hoitoihin. Mutta ei vielä. Nyt mennään vielä päivää kerrallaan "luomuihme", Mestaripiirroksemme, toiveissa. :)

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!


torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua...

... Ja onnellista, hyvää uutta vuotta 2016! Olkoon se hyvä ja kaunis vuosi.

<3

maanantai 23. marraskuuta 2015

Ynz Ynz Ynz Ynz..

"Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin, nyt.
Seuraavat kaksi viikkoa, leikin Naantalin aurinkoo..." (JVG featuring Raappana)

Ei vieläkään toivotut kaksi viivaa testissä, mutta nyt jotain ihan muuta. Ja massiivisesti aurinkoa!

Iloa joulun odotukseen!


Pssst! Joulu on ilon, ihmeiden ja rakkauden aikaa.. Peukut pystyssä kaikille vauvakuumeilijoille!



torstai 29. lokakuuta 2015

Maailman ensimmäinen Ensitreffit alttarilla -vauva

Sari ja Antti saavat keväällä maailman ensimmäisen Ensitreffit alttarilla -vauvan, uutisoi Iltalehti.

Nopealla lyhyen matikan laskutoimituksella tärppi on tullut ihan heti. IHAN heti.

Semmonen.

No ei kait siinä. Todella sympaattisen oloinen pari kaiken puolin, toivon heille vilpittömästi kaikkea hyvää!

On vaan niin vaikea taas käsittää, että jotkut tosiaan onnistuvat ihan ihan heti.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Sieltä ne tuli

Mutta vasta tänään. 

Ehkä tehdään yksi yritys juuri ennen viikonloppuharrastusreissuani, mutta käytännössä taukoillaan lapsiasiassa loppuvuodelle asti. 

Vaikeaa on odottaa, kun tuntuu että ois jo meidän aika. Mutta reilua se ei ole myöskään niille jotka ovat odottaneet vielä kauemmin. On pakko luottaa ja uskoa että meidänkin aika tulee vielä.

torstai 22. lokakuuta 2015

Right timing?

But no pregnancy.

Vuoto alkaa aika varmasti ensi yönä. Menkkakivut on ollut päällänsä vaihtelevasti jo useamman päivän ajan (ei tavanomaista mulla), joka sai melkein jo ajattelemaan raskauden mahdollisuutta. Vaikkakin jo viime viikonlopusta on ollut varma olo etten ole raskaana. Tavoistani poiketen tein jopa ovulaatiotestejä mahdollisen kiinnittymisen jälkeen, mutta negaa kaikki tyynni. Lopetin testaamisen dpo 9 tai 10 (oletan ovulaation tapahtuneen noin keskiyöllä pari viikkoa sitten pe-la välisenä yönä) jonka jälkeen alkoikin oudot tuntemukset vatsassa ja rinnoissa. Tänään aamulla kuitenkin rt puhdas nega dpo 12/13. Niin se mieli siis temppuilee vielä parinkin vuoden yrittämisen jälkeen. Siihen lankaan en mene että kuuluisin niihin harvojen ja valittujen joukkoon, joilla raskaus ei näkyisi vielä tässä vaiheessa testissä.

Nyt oikeestaan toivon vain tosi kovaa että vuoto alkaa viimeistään huomenna. Seuraavan oviksen aikoihin olen pitkällä viikonloppureissulla, mutta jos kuukautiset alkaa huomenna, on pieni toivo edes suht hyvästä ajoituksesta. Marraskuun lopulla olemmekin lähdössä parin viikon reissuun, joten sitä seuraava ovis meneekin siellä. Mahtavaa silti päästä muihin maisemiin! Ehkä pieni tauko tekee taas hyvää.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Wrong timing

Like I knew.

Vuoto alkoi tänään, joten ovis tapahtui kaikkien laskelmieni mukaan kaksi viikkoa sitten joko sunnuntaina tai maanantaina. Tiistain myöhäsiltainen inssi oli liian myöhäinen.

Tässä kierrossa koetetaan saada useampi yritys kierron keskivaiheilla, jottei ainakaan ajoitus menisi reisille. Katsotaan miten käy.

Onneksi huomenna on kp 2 - se on huomattavasti kivempi päivä kuin kp 1.




keskiviikko 16. syyskuuta 2015

"Vasta neljäs inseminaatio onnistui"

Ihan pakko avautua. Vaikka onkin jo toinen blogiteksti saman päivän sisällä.

Odotin ihan tosi kovaa illan Toisenlaisia äitejä, jaksoa, jossa oli kaksi äitiä. Odotin vielä kovempaa, kun tänään luin, että äidit ovat vihdoin saaneet lapset kahden vuoden odotuksen jälkeen. 

Olin aivan varma että kyseinen pariskunta on käynyt läpi useampia inseminaatioita ja IVF-hoitoja. Meinasin tipahtaa tuolilta, kun juontaja sanoi kirkkaalla äänellä että VASTA neljäs inseminaatio onnistui. Siis mitämitämitämitä. Neljä inssiä on ihan todella vähän. Ehkä se voi tuntua alussa paljolta, mutta se on ihan tosi vähän. Ei sitä ehkä ymmärrä jos ei ole yrityskuukausia tuplasti, triplasti tai vielä paljon enemmän takana. Mutta silti se on ihan todella vähän.

Ja juonnossa toistettiin koko ajan miten kauan he joutuivat odottamaan tätä hetkeä.
Ihan läpi ohjelman.

Tuntui pahalta.

Ei, ei muiden raskaudet ole itseltä pois, mutta en vain ymmärrä missä määrin neljä inssiä on todella pitkä aika. Mitä on sitten se aika, kun monet odottavat vuosia ja jopa yli 10 tai 15 vuotta. Se on todella kauan se.

Jos onnistuisimme nyt, sanoisimme odottaneemme kauan.
Mutta varmasti muistuttaisimme, että moni joutuu odottamaan vielä paljon paljon kauemminkin!



Voihan ovulaatio!

Voi ovulaatiotikkuturhautuminen!

Ennen ei ole ollut mitään hankaluuksia tikuttaa ovulaatiota, ja nyt tuntuu ettei tikkuihin voi luottaa enää laisinkaan! Toki meillä oli muutama klinikkainssi viime vuonna sellainen, että en ehtinyt saada hymynaamaa tikkuun ja kuitenkin ultran mukaan munasolu oli juuri tipahtamassa. Onko tässä (yksi) syy meidän pitkään taipaleeseen, että ajoitus vaan on niin tosi vaikea saada täydelliseksi? Tätä epäilin klinikkainsseissä ja tätä epäilen vähän myös nyt.

Tässä kierrossa ovulaatio-oireet eivät ole olleet kovin vahvat (versus viime kiertoon jossa ne oli potenssiin sata). Halpistikut näyttivät vain hentoja (välillä hieman vahvempia) viivoja ja sitten ihan ykskaks yllättäen Clearblue näytti hymynaamaa maanantai-iltana (sitä ennen olin testannut vain halpiksilla)! Halpistikku näytti vain hentoa viivaa. Tuli heti mieleen, että taisi olla Clearbluen plussa virheellinen (tai sitten halpistikut viallisia, sain niitä juuri uuden satsin). Kuitenkin havaitsin selkeitä munasolun irtoamiseen liittyviä merkkejä jo silloin heti samana maanantai-iltana ja vielä vähän tiistaina. Mihinkään tikkuun en ole saanut enää juuri minkäänmoista viivaa (nyt jo kp 16).
Mitenkään varmasti en myöskään itse tunnista ovulaatiota kropassani.

Että osaa olla hankalaa.
Pakan sekoittamiseksi mittasin tänään myös aamulämpöni (jota en normaalisti tee, joten periaatteessa se ei kerro mitään). 36,16. Ei vaikuta siltä, että lämmöt olisivat nousseet ja ovulaatio olisi tapahtunut.

Inssin pystyimme tekemään eilen illalla (ja tänään tehdään varoiksi uudestaan). Jos ovulaatio tapahtui jo maanantaina, ajoitus oli aivan liian myöhäinen. Jos se tapahtui vasta tiistaina, toivoa on. Tai sitten se tapahtuu vasta myöhemmin tai on jäänyt kokonaan tapahtumatta. Niin tai näin, todennäköistä on, että tämä kierto meni sivu suun. Huokaus. Toisaalta, tässä kun on jo yli puolitoista vuotta odoteltu, ehkä sitä pystyy taas odottamaan yhden kuukauden lisää. Silti ei ihan kauheasti enää huvittaisi odottaa.

Aika mahtavaa olisi, kun pystyisi kotikutoisesti heiluttelemaan peittoja useasti ennen ja jälkeen h-hetken. Ihan just in case.

Parempaa tikutteluonnea teille muille, kanssasiskot! :)
Miten te tunnistatte ovulaation, vai tunnistatteko?

perjantai 11. syyskuuta 2015

Akupunktio vol. 2

Olin eilen elämäni toista kertaa akupunktiossa. Kuten sanottu jo aiemmin, kaikki keinot käytössä!

Akupunktiotätini on kiinalainen, todella mukava nainen, jolla on pitkä kokemus kiinalaisesta lääketieteestä. Ensimmäisen kerran kävin hänen vastaanotollaan keväällä - ja itse asiassa seuraavasta kierrosta (ei samasta, kävin juuri ennen ovulaatiota) raskauduin, vaikkakin kemiallisesti. En tiedä oliko akupunktiolla mitään tekemistä asian kanssa, mutta ainakin ensimmäisen kerran usean yrityksen jälkeen jotain oikeasti tapahtui.

Nyt toisen kerran jälkeen jäi jotenkin entistä paremmat fiilikset. Tehtiin vähän eri juttuja ja akupunktiotätini sanoi heti että näytän keväistä minääni pirteämmältä, mikä ehdottoman hyvä juttu raskautumisen suhteen. Olin tälle kierrolle hukannut taas jo vähän toivoani (ihan jo työkiireidenkin vuoksi), mutta sieltä se taas vahvasti hiipi esiin, se Toivo. Nainen sanoi minulle heti mut nähtyään, että nyt tärppää.

Varovaisen optimistisesti katson että tärppääkö. Ei ehkä heti mutta ehkä edes myöhemmin syksyllä? Tällä hetkellä en oikein tiedä että onko parempi luovuttaa (koska kyllä, sitten kun luovuttaa niin sitten tärppää?) vai jatkaa toivon ylläpitämistä ja optimistisuutta (koska kyllähän toiveikas, iloinen keho madon nappaa?).

Ehkä teen ja olen jotain siltä väliltä.
Mutta ensin, odotan ovulaatiota saapuvaksi.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Punaista.

Oi, sehän on itse Kuukautinen! Tulit taas. Kiva. Tiesitkö, että toivoin aika kovaa (olen jo tovin toivonut) ettet oikein enää pitkään aikaan saapuisikaan?

Tässä kierrossa olin aivan varma onnistumisesta. Kiinnittymisen aikoihin tuo kemiallisesta tuttu tunne saapui taas, painentunne vatsaan ja se varma tunne että nyt siellä jotain tapahtuu. Ja se tunne jatkui viimekertaista huomattavasti pidempään.Testiä en uskaltanut tehdä, koska itselleni se yksiviivainen tikku on kaikista pahin.

Päivän myöhässä alkoi vuoto, keskellä yötä kouraisi vatsaa niin kovaa, ettei siitä voinut erehtyä. Ovulaatiotestin toinen viiva oli lähes yhtä tumma kuin testiviiva. Epäilen toista kemiallista.

Voi p. . . . a.
Mikä on kun ei onnistu. Tänään taas masentaa ja kovaa.



tiistai 25. elokuuta 2015

Liebster Award

Kiitän kovasti Vaaleanpunaista pirtelöhuurretta ja Ennakko-odotusta saamistani saamistani Liebster Award -haasteista. Ennakko-odotuksen tavoin vastaan kerralla molempiin. Olen aina pitänyt kaikenlaisista ystäväni-kirjoista ja vanhanajan slämäreistä, mutta tämä on ensimmäinen julkiseni. :) Ja koska moni on haasteen jo saanut ja tehnyt, en laita haastetta tällä kertaa eteenpäin.




Tässä vastaukseni Juuliannan esittämiin kysymyksiin:
  1. Kuka nukkui viimeksi vieressäsi? Vaimoni. Ja taisi joukossa olla yksi karvakaverikin.
  2. Kenet tapaat seuraavaksi? Vaimoni. Ja aamulla työkaverini.
  3. Missä kaikkialla olet asunut elämäsi aikana? Etelä-Suomessa, Länsi-Suomessa ja Iso-Britanniassa.
  4. Missä kaupungissa et haluaisi koskaan asua? Jossain Alaskan osavaltion tuntumassa. En pidä kylmästä, hrr..
  5. Oletko aamu- vai iltaihminen? Väsähdän illalla suhteellisen aikaisin ja aamullakin torkkuisin mieluusti pidempään. Herääminen aikaisin on aina enemmän tai vähemmän tuskaa, mutta kun heräämisestä on selvitty, saan enempi aikaiseksi aamupäivällä.
  6. Mitä syöt tavallisesti aamupalaksi? Kaurapuuroa, täysjyväruisleivän ja nykyään myös raikkaan smoothien.
  7. Mitä ostit viimeksi (muuta kuin elintarvikkeita)? Ystävän 1-vuotiaalle nallen.
  8. Mitä tekisit työksesi, jos palkasta ja toimeentulosta ei tarvitsisi välittää? Kokopäiväisesti teatterityötä ja -koulutuksia. Tai muuta koulutus- ja opetustyötä, sillain sopivasti että jäisi myös paljon aikaa perheelle ja omalle itselle. Myös oma sisustuskahvila olisi kiva (jossa tietysti myös sopivasti kulttuuria).
  9. Jos vuoden päästä kaikki olisi niin hyvin, kuin on mahdollista, mikä olisi muuttunut? Meillä olisi lapsi tai lapsia (kaksosetkin olisivat hyvin tervetulleet) ja vaimoni olisi täysin terve.
  10. Olisiko se pieni tyttö, joka joskus olit, ylpeä siitä naisesta, joka olet tänään? Olisi se. Se sanoisi, että eipä kaikki ole mennyt lainkaan helpoimman kautta, tai niin kuin joskus kuvittelin, mutta kaikesta huolimatta olen hienosti selvinnyt kaikesta mitä vastaan on tullut ja olen pysynyt vielä suhteellisen tervejärkisenäkin.
  11. Mitä toivoit minun kysyvän / Mitä haluaisit vastata listalta puuttuvaan kysymykseen? Monien muiden tavoin, minäkin haluan kertoa blogin nimestäni. :) Kun meillä starttasi lapsiprojekti alkuvuodesta 2014, mietin hyvin hartaasti blogin nimeä. Olen suuri suomenkielisen lyriikan ystävä ja nautin hyvistä kotimaisista sanoituksista. Kävin läpi monta levynkantta (ja Googlekin taisi olla käytössä) koettaen löytää lapsitoiveeseen liittyvän hyvän nimen ja lopulta kolahti sekä Anna Puun "Mestaripiirros", biisin nimenä, ja myös sen tarkemmin kuunneltuani, kokonaisuutena.


Amala Kamalan kysymykset ja niihin vastaukset:

1. Minkä supersankarikyvyn haluaisit omistaa ja miksi? Parantamisen kyky olisi mahtava. Sairaudet, joihin pelkkä lääkehoito ei auta parantavasti, häviäisivät taikakosketuksestani. Se olisi hienoa!
2. Millainen olisi täydellinen päivä? Missä olisit, mitä tekisit ja kenen kanssa? Olisin jollain kauniilla lämpimällä rannalla yhdessä vaimoni (ja lapseni) kanssa. Päivään sisältyisi uintia, auringonottoa, lempeä tuuli. Ja illalla vaikka kunnon huvipuistoseikkailu Lisebergin kaltaisessa huvipuistossa. :)
3. Kenet haluaisit tavata? (Ei tarvitse olla elossa) Pappani, jota en koskaan ehtinyt nähdä ja puolisoni mummin, jota en myöskään ehtinyt tavata mutta josta olen kuullut paljon. 
4. Mikä on varhaisin muistosi? Vihreä kukka hoitopöytäni vieressä kaakelissa.
5. Mitkä kolme asiaa haluat tehdä elämässäsi? Saada lapsen (ei voi käyttää sana tehdä), matkustella lisää, löytää unelmaduunin.
6. Uskotko yliluonnolliseen? Miksi/miksi et? Uskon Jumalaan, vaikkenkaan usko että Raamatussa kaikki on kirjaimellisesti niin kuin siellä sanotaan. On vaikea kuvitella ettei mikään suurempi voima olisi tämän kaiken elämän takana.
7. Millaisen toivot elämäsi olevan kun olet 60v.? Toivon olevani, oli sitten elämässäni tapahtunut mitä vain, onnellinen ja eläväni ilman katkeruutta tai syvää surua. Toki lapsenlapsi (tai useampia) olisi tervetullut lisä perheeseen myös.
8. Millainen lapsi olit? Aika herkkä mutta myös puolensa pitävä. Nautin keskipisteenä olemisesta ja laivaristeilyistä.
9. Mitä halusit tehdä elämälläsi kun olit 15v.? Ajatteletko vielä niin? Ajattelin, että tärkeintä on perheen perustaminen. Toivoin kovasti miestä ja lapsia. Sain naisen ja toivottavasti vielä joskus niitä lapsia! ;)
10. Miksi kirjoitat blogia? Aloin lukemaan sateenkaariblogeja, kun perheen perustaminen tuli meille ajankohtaiseksi. Mietin jonkin aikaa aloitanko ja aloitanko vasta onnistuttuamme raskautumaan (no, en olisi vielä tässä kirjoittamassa jos olisin odottanut onnistumiseen). Itse koin muiden blogit hyvin tärkeiksi tiedonantajiksi, että ajattelin itsekin jakavan omalta osaltani tietoa siltä osin kuin mahdollista ja hyvältä tuntuu. Kun lasta ei lähtenyt kuulumaan, mietin, että lopetanko kirjoittamisen, ettei mene katkeraksi kipuiluksi. Halusin kuitenkin jatkaa ja olla mahdollisena tukena myös heille, jotka eivät ihan heti onnistukaan. Ensin tuntui että meitä "kauan odottavia" on täällä sateenkaaripuolella tosi vähän, mutta kyllähän meitä on täällä ihan kaikenlaisissa tilanteissa olevia. <3



Iloista päivää jokaiselle!


maanantai 17. elokuuta 2015

Selvä ovulaatio ja Gelee Royale

Nyt on selvä ovulaatio. Näin selkeitä oireita ei ole ollut koskaan aiemmin, ainakaan näin puolentoista vuoden tikutusurani aikana. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, tietänette, limat ja himot. Uskon, että syynä saattaa olla Gelee Royalet. Kyllä. Päätin pelata tämänkin kortin, pitkään taistelin vastaan. Ja melkein jo paiskasin koko purkin seinään, koska viime kuussa en todennäköisesti ovuloinut lainkaan. Aloitin gelet heinäkuun alussa ja tikutin kp 7/8-päivästä alkaen. Yleensä lh-plussa tulee omalla kohdallani tikkuun kp 11-14, mutta sain jatkaa lähes kahteenkymppiin, ennen kuin tähän kiertoon varaamani kalliit, entistä tarkemmat, Clearbluen ovulaatiotestit alkoivat näyttämään vilkkuvaa hymynaamaa. No se hymy vilkkui siinä 3 päivää, jonka jälkeen entistä tarkemmat ja kalliimmat tikut loppuivat. Kun testasin taviksella, ei seuraavana päivänä oikein näkynyt minkäänlaista viivaa. Tehtiin inssit varmuuden vuoksi kahtena vilkkuvana päivänä, mutta toiveet eivät olleet kovin korkealla. Tasan viikon päästä tokasta inssikerrasta sain verta paperiin ja lähestulkoon pienen hetken ehdin miettimään kiinnittymisvuodon mahdollisuutta. Mutta. Sehän oli Kuukautinen. Kierto kesti vain 24 päivää. Ovuloimattomuuden selitän sillä, että luteaalivaiheeni on aina ollut aika tasan 14 päivää, vaikkakin kierto on saattanut heittää muutamalla päivällä. Naisellahan voi hyvin olla vuodessa 1-2 ovuloimatonta kiertoa, mutta itse, verraten taas tähän tikutteluhistoriaani, en ole vielä kokenut kiertoa, jossa en olisi saanut kahta viivaa tai hymynaamaa ovulaatiotestiin. Siltihän ovulaatio voi jäädä tulematta näistä huolimatta.

Joka tapauksessa mietin jo, että gelet menivät sotkemaan elimistöni täysin. Päätin antaa noille kahdenkympin kapseleille kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden - ja nyt tuli kristallinkirkas ovulaatio tai ainakin sen oireet. Tiedä onko näillä asioilla keskinäistä yhteyttä, mutta kiva taas että on toivoa ja jännitystä. Inssiajoitukset meni luultavimmin oikein hyvin nappiin tällä kertaa, mutta kaikki muu onkin Herran hallussa. Olemme myös todenneet, että munasoluni ovat ilmeisesti hieman ärhäköitä tapauksia, ja koettaneet piristää niitä parhaamme mukaan. Jos teillä hyvät lukijat on hyviä munasolunlepertelyvinkkejä, niitä otetaan ilolla vastaan! ;)

Noin niin kuin muuten ollaan päätetty ottaa hieman rennommin tän kaiken lapsenyrittämisrumban kanssa. Ollaan nyt jouduttu todistamaan ihan henkilökohtaisesti, että aina se toivottu vauva ei tule niin kovin nopeasti. Alkuun oli kauhea paniikki päällä että sen on tapahduttava ihanhetijuurinyt, mutta nyt osaa osittain ottaa jo vähän rauhallisemmin. Mutta raskasta se on silti, varsinkin aina se ihana kp1 ja muiden mahat. Syksylle on luvassa kuitenkin kaikkea mukavaa, mm. reissuja mahdollisesti useampikin. Niin työn, harrastuksen kuin puhtaan vapaa-ajankin merkeissä. Mennään päivä kerrallaan; toiveet korkealla, jalat maassa ja silmät sirrillä loppukesän auringossa.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Oireiden myytit

Vaikka ekat plussaviivani katosivatkin yhtä pian kuin ilmestyivätkin, ajattelin silti kirjoittaa raskausoireistani (joita ehti jonkin verran tulla) ja myyteistä, omista ajatuksistani siitä, millaisia oireita kuvittelin että tulisi tai ei tulisi sitten kun on oikeasti raskaana, pääosin jo ennen plussatestiä. Täytyy sanoa että olin monissa luuloissa väärässä. Osassa ehkä oikeassa. Toki tässä täytyy muistaa, että raskaus jäi kemialliseksi, joten oireet olisivat voineet olla toisenlaisia onnistuneessa raskaudessa. Tai ne voivat olla toisenlaisia uudessa raskaudessa. Useammat useamman raskauden kokeneet ovat saaneet hyvin eri oireita eri raskauksissa.


Omat myyttini:

Myytti nro 1:  Kun on raskaana, ei tule normaalin tuntuisia kuukautiskipuja tai -tuntemuksia. Voi tulla vastaavanlaisia, mutta ne on kumminkin erilaisia.
KOKEMUS: Väärin. Päivää ennen oletettuja kuukautisia alkoi ihan samanlaiset menkkatuntemukset kuin aina ennen menkkoja. AIVAN samanlaiset. Ei varsinaista kipua, vaan sellaista kokonaisvaltaista tunnetta että menkat alkaa just. Mut eivät sit alkanutkaan.


Myytti nro 2: Sen vain tuntee kuin on raskaana.
KOKEMUS: Oikein ja väärin. Oletetun kiinnittymisen aikoihin oli tosi varma tunne että nyt on tärpännyt. Vatsassa oli tuntemuksia, muttei mitään varmoja sellaisia. Ennen kaikkea oli tunne että nyt onnistuu. Tunne katosi kahden päivän päästä. (Liittyikö tämä kemialliseen? Hmmm.) Varma (tai lähes varma) tunne tuli takaisin kun menkat oli päivän pari myöhässä.


Myytti nro 3: Repäisykivut kuuluvat asiaan. Ainakin aivastaessa.
KOKEMUS: Väärin. Ei ollut repäisyjä. Ehkä ainoa sinnepäin oleva oli päivä jälkeen positiivisen testin. Jälkeenpäin olen miettinyt, että silloinkohan se alkio päätti irtautua ja lähteä kävelemään.


Myytti nro 4: Alkion kiinnittyessä tulee kiinnittymisvuotoa.
KOKEMUS: Väärin. Ei tullut sitten pisaraakaan (no ei se oikein ees kiinnittynytkään). Muutenkin kiinnittymisvuotoa tulee noin 20 %:lle, mutta silti tuntuu että valtaosa tutuista on kokenut kiinnittymisvuodon ja sitä aina odottaa tulevaksi.


Myytti nro 5: Rinnat kipeytyy niin, ettei vatsallaan voi nukkua. Tai rintsikoiden pukeminen/riisuminen sattuu.
KOKEMUS: Väärin ja oikein. Rinnat tulivat aroiksi vasta päivä pari ennen kuukautisia. Menkkojen ollessa päivän pari myöhässä, olivat ne selkeästi erilaisen kipeet/arat. Kun vietin päivä ennen testiä pitkän ajan ulkona ja alkoi paleltaan, olivat rinnat aivan tulessa. Muuten ei selkeää tosi kovaa kipua ja pystyin nukkumaan myös vatsallani.


Kaikista jännintä oli, että oireet loppuivat tasan siihen hetkeen, kun tein uuden haalean raskaustestin. Kenties mielelläkin voi todella olla vaikutusta asiaan. Varmasti onkin. Silti hyvin jännä.

Itse olen googlettanut viimeiset 1,5 vuotta raskausoireita (vaikka joka kerta ennen piinapäiviä olen päättänyt olla googlaamatta). Siksi oireet ja myytit ovat mielestäni kiinnostavia. Toivottavasti jonkun muunkin mielestä. :)


Millaisia myyttejä tai ajatuksia teillä muilla on? Minkä odotatte olevan varma raskauden merkki? Entä te raskauden jo kokeneet, ovatko oireet olleet sellaisia kuin kuvittelitte niiden olevan, ennen kuin raskauduitte?



Edit 16.6. Myytti nro 6: tosi kova väsy. KOKEMUS: Oikein. Jo ennen testin tekoa olin aivan tosi tosi väsynyt. Se lähti hieman helpottamaan sitä mukaa kuin hCG lähti laskuun.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Väärä hälytys

Niinhän siinä kävi, että meidän kaikkien aikojen eka plussa jäi kemialliseksi raskaudeksi. Munasolu hedelmöittyi, muttei jostain syystä jaksanut kiinnittyä kunnolla. Viiva oli suht vahva viime viikonloppuna, joten uskon että kova yritys oli ainakin käynnissä.

Se on jännä miten sitä on viimeiset puoltoista vuotta kuvitellut tietävänsä kaiken vauvantekopuuhista sinne raskauden alkuun ja etenemiseen saakka. Tämä kaikki sen valtavan lukemisen, bloggailun ja googlen ansiosta. Mutta sit kun oikeesti siinä tikussa tönöttääkin ne kaksi viivaa, niin huomaakin olevansa aivan uuden asian edessä. Mikä on tietenkin ihan luonnollista.

Tein ekan raskaustestin menkkojen ollessa pari päivää myöhässä viime sunnuntaina. Viiva oli mielestäni tosi selkeä (sama joka löytyy viime postauksestani), enkä oikeestaan edes ajatellut että varmuustestejä olisi hyvä tiedä jotta näkee hCG:n kehittymisen suunnan. Olinhan myös saanut selkeän plussan kuukautisten ollessa jo pari päivää myöhässä!  Myös oireet tuntuivat selviltä. En testannut maanantaina, koska arvo tuplaantuu alussa parin kolmen päivän välein. Päätin olla muutenkaan pelkäämättä keskenmenoa liikaa, vaan nauttia alkaneesta raskaudesta täysillä niin kauan kuin se kestää tai niin kauan kuin jotain ikävää oikeasti tapahtuisi. 

Tiistaiaamuna tein uuden testin; ajattelin että olisi kiva nähdä viivan vahvistuneen entisestään. Voitte kuvitella että shokki oli suuri kun tein kerralla kaksi erimerkkistä testiä - joissa molemmissa oli vain heikot viivat! Maailma romahti hetkellisesti. Koetin nukkua vielä 2 tuntia ja tein sitten uuden testin jossa viiva oli lähes yhtä tumma kuin sunnuntaisessa testissä, mutta ehkä aavistuksen verran haaleampi. Toivoa oli vielä, mutta aavistelin kuitenkin jo pahinta.

Tiistai-illan haalea Clearblue plus -testi ja ke-aamun digitaalinen 'raskaana 1-2 viikkoa' vahvisti pelkojani. Keskiviikkoiltana normitesti oli jo lähes nega. Vuoto alkoi tänään (rv 5+0 tai 5+1) eilen jo vähän tiputtaen. Harmittaa, mutta ei mahda!

Olen kaikesta huolimatta iloinen, että testailin vielä uudestaan, koska nyt odotin vuotoa tulevaksi, enkä järkyttynyt siitä. Ja kaikesta huolimatta, olen iloinen että tämä tapahtui näin varhain jos oli tapahtuakseen. Ainakin mun sisällä tapahtui jotain! Tästä pettymyksestä huolimatta toivon äärettömän paljon, että onnistumme pian uudestaan - paremmalla onnella!


maanantai 8. kesäkuuta 2015

Täyskäännös ja napakymppi

Meille tehtiin klinikalla seitsemäs inseminaatio helmikuussa. Kaiken piti olla taas täydellisen hyvin, oli kaksi hienoa follia, mahtava limakalvo ja muutenkin ajoitus tuntui olevan enemmän kuin oikea. Tuloksena oli negativiinen raskaustesti. Tähän mennessä olimme yrittäneet klinikalla vuoden 2014 aikana kuusi tuloksetonta inseminaatiohoitoa ja vuoden 2015 alussa koimme vielä tämän yhden epäonnistuneen hoidon.

Ajatuksenamme oli lähteä koeputkihoitoihin jo heti tämän vuoden alusta, mutta jotenkin ajatus hiersi ja tuntui vielä vieraalta. Iso hormoonimäärä yhdistettynä pitkään ajomatkaan klinikalle ja suuriin työpoissaoloihin ei tuntunut yhtään hyvältä. Myös rahaa oli ehtinyt kulua hirvittävä määrä ja uusi 5000 euron lasku tuntui hyvin stressaavalta ajatukselta, joskin todennäköisyys onnistua koeputkihoidoilla on huomattavasti suurempi kuin onnistuminen inseminaatiohoidoilla. Jotenkin tuntui kuitenkin myös siltä, ettemme ole valmiita luovuttamaan vielä "helppojen hoitojen" osalta. Kiertoni saattaa heittää muutamalla päivällä, mutta ovulaation jälkeen kuukautiset alkavat aina lähes päivälleen 14 päivän päästä. Halusin uskoa, että onnistuisimme kyllä jos meillä olisi samat (tai no, lähes samat) mahdollisuudet kuin useilla heteropareilla yrittää mahdollisimman stressittömästi, kuukausi kerrallaan, ilman rahallista stressiä.  Enempää rahaa klinikkainsseihin emme halunneet enää laittaa.

Tuon seitsemännen inssin jälkeen iski hetkellinen masennus. Mutta nopeammin kuin pian meillä olikin täysin uusi suunnitelma valmiina. Löysimme (oikeastaan edes etsimättä) tuttavan joka oli valmis ryhtymään luovuttajaksemme. Aiesopimus kirjoitettiin ja sovittiin, että luovuttaja saa olla halutessaan mukana kummisetämäisesti lapsen elämässä, mutta isyydestä hän luopuu. Me emme olleet aiemmin edes oikeastaan harkinneet tällaista vaihtoehtoa, mutta yhtäkkiä se tuntui itsestäänselvältä. Tunnemme luovuttajan ja hänen perheensä eikä lapsella voi koskaan olla liikaa välittäviä ihmisiä ympärillään. 

Ensimmäinen koti-inssi tehtiin jo heti seuraavaan ovulaatioon, kahtena päivänä peräkkäin. Valitettavasti kahden viikon päästä testi oli kuitenkin jälleen yksiviivainen. Samoin kävi seuraavassa kierrossa, kuukautiset alkoivat ajoillaan. Mutta voi sitä tunnetta, vaikka nega aina hirmuinen pettymys onkin, kun ei kuitenkaan joudu maksamaan tonnin (tai suurempaa) laskua klinikalle epäonnistuneen yrityksen päätteeksi.

Kolmas koti-inseminaatio, kaiken kaikkiaan 10. yrityksemme tehtiin toukokuussa. Ja eilen tein vihdoin elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Voi miten onnellisia olemmekaan! Vielä on riskejä matkassa monta, mutta ainakaan emme ole koskaan vielä puolentoista vuoden odotuksemme jälkeen päässeet näin pitkälle. Ja nyt haluan uskoa ja toivoa koko sydämestäni että kaikki menee hyvin ja meille syntyy helmivauva! <3

Tässä siis meidän täyskäännöksemme.  Se mikä tuntui ja tuntuu meille parhaalta ratkaisulta. Välillä elämä yllättää ja pakka menee täysin uuteen uskoon. Ja tällä hetkellä emme voisi olla enempää tyytyväisiä tähän kaikkeen. ☺️

lauantai 9. toukokuuta 2015

Lapsettomien lauantai

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Olen noteerannut sen aikaisempinakin vuosina, mutta tänä vuonna tuntuu ensi kertaa että olen osa sitä. En vieläkään tiedä miellänkö itseni lapsettomaksilapsettomaksi, mutta ollaanhan me, minä ja puolisoni, tahattomasti lapsettomia. Suuri toivo perheen perustamisesta on kulkenut mukana "toiminnallisesti" jo kohta 1,5 vuotta. Toki ennen sitäkin se toive on siellä ollut. Yrityskuukausina laskettuna yrityksemme jäävät kuitenkin vielä 9 kuukauteen. Uskon, että toivoa vielä on.

Tein tänään päivän kunniaksi negatiivisen raskaustestin. Että se voi olla aina yhtä masentava näky. Kuukautisten pitäisi alkaa huomenna tai ylihuomenna.

En kuitenkaan anna ahdistuksen painaa tätä päivää kauemmin. Tällä hetkellä "yritystilanteemme" on hyvä ja stressittömämpi, totaali erilainen kuin projektin alussa helmikuussa 2014. Tästä lisää hieman myöhemmin. :) Katsotaan miten maailma meitä vie ja milloin on meidän aika.

Joka tapauksessa, paljon voimia ja rutistuksia kaikille, jotka ovat vielä toiveistaan huolimatta ilman lasta - ja myös heille, joilla esimerkiksi elämäntilanteen vuoksi ei ole tai ei ole ollut mahdollisuuksia perheen perustamiseen. Ja kaikille lapsellisille, ja tietenkin omalle rakkaalle äidille ja anopille, mahtavaa huomista äitienpäivää! ☺️

lauantai 2. toukokuuta 2015

Toive

Eilen sanoin vaimolle vapputorilla, että voi kunpa meillä olisi ensi vappuna mukana torilla meidän oma pieni vapputiitiäinen. 

Voi kunpa!

Toivottavasti kaikkien vappu on sujunut iloisesti ja mallikkaasti. Loisteliasta viikonloppua!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ennakkoluuloista

Kun aloitin tämän postauksen kirjoittamista, rasisminvastainen viikko lähestyi. Nyt rasisminvastaisesta viikosta on jo melkein viikko. Kiirettä on piisannut, töiden, opiskelun ja muun touhun merkeissä. Se mitä olin aikeissa kirjoittaa, on kuitenkin ajankohtainen aihe myös kaikkina niinä muinakin viikkoina, ei vain nimellisesti rasisminvastaisina.

Eduskuntavaalit lähestyvät myös - ja taas on hyvä aika nostaa esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet. Sanomattakin on selvää, että tässä perheessä ääni menee edustajalle, joka kokee asian tärkeäksi eikä ole vastustajien joukoissa huutamassa kuinka väärin on rakastaa samaa sukupuolta ja vielä enemmän väärin toivoa ja tavoitella yhteistä perhettä rakastamansa ihmisen kanssa. 

Itse en voi sanoa joutuneeni kokemaan rasismia tai loukkaavaa toimintaa sen vuoksi mitä olen. Lukuunottamatta yhtä hyvää (tai hyväksi luultua) ystävääni, joka vuosia sitten ilmoitti aika suoraan ja aika yllättäen, ettei homous olekaan (enää) oikein jees. Tai ettei ainakaan halua enää kuulla mitään siihen liittyvää. No. Viime aikoina kuitenkin olen huomannut, että vaikka tosi moni ei näe mitenkään ongelmallisena tai ihmeellisenä, että olen naimisissa naisen kanssa, silti taustalla saattaa piillä ennakkoluuloja. Ennakkoluuloja, jotka ei nouse esiin niinkään meidän suhteessa, vaan siinä tapauksessa, jos ne koskettaakin lähemmin vaikkapa lähisukulaista. 

Jokunen viikko sitten olin työkavereideni kanssa lounaalla. Yhden työkaverini tytär elää suhteessa naisen kanssa. Olemme tästä keskustelleet ja olen jotenkin kuvitellut asian olevan hänelle aivan ok. Sitten ihan yhtäkkiä, puheen siirtyessä lapsiin, työkaverini sanoi toivovansa tyttärensä löytävän vielä joskus miehen, koska tämä on aina halunnut perustaa perheen ja saada lapsia. Siis mitä? Minä istun samassa pöydässä ja tämä työkaveri myös tietää meidän toiveista ja yrityksistä perustaa perhe. Ja siitä, että sen pitäisi olla selvää että on se meillekin mahdollista. Haastavampaa ja usein kallimpaa toki, mutta mahdollista. Minä tietysti en ole se paras esimerkki kuinka onnistua nopeasti ja kivuttomasti, mutta myös meillä on kaikki mahdollisuudet onnistua. Onneksi saimme keskusteltua asian halki vielä kahdestaan lounaan jälkeen, ja ymmärsin, että kyse oli paljon vain siitä, ettei työkaverillani ollut tarpeeksi tietoa kuinka kaikki (hoidot, adoptio yms.) toimii ja mikä on mahdollista, mikä ei. 

Tämä sai kuitenkin miettimään, että vaikkei rasismia varsinaisesti olisi, ennakkoluuloja ja -ajatuksia on varmasti sitäkin enemmän. Ja aina välillä vastaaviin tilanteisiin törmää itsekin. Moni nyökkäilee ja on näennäisesti sujut asioiden kanssa, mutta eivät silti välttämättä kuitenkaan ymmärrä. 

Ja tähän tarvitsemme tietoutta. Rehellisyyttä. Asioista puhumista. Ja rohkeita henkilöitä niin normaalielämässä kuin julkisuudessakin, osoittamaan että tämä kaikki on ihan normaalia. Ja mahdollista. Valitettavasti kahden miehen välillä perheen perustaminen on vielä äärimmäisen paljon haastellisempaa. Toivottavasti tulevaisuudessa heillekin helpompaa. Mahdollista. Kaikki me ollaan arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme. Kaikilla meillä tulee olla oikeus unelmoida - ja saavuttaa unelmamme todeksi. 

Hyvää viikonloppua!


P.S. Kirjoitettu 28.3, toisin kuin viestissä lukee. :)

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Siimahäntäjoukkiot

Tänään pohdin, 

Että minkälainen siimahäntäjoukkio teille on laitettu matkaan kun olette käyneet inseminaatiohoidoissa luovutettuja lahjasoluja käyttäen? 

Olen tätä pohtinut ennenkin. Osa on blogeissaan kirjoitellutkin määriä, mutta mielelläni kuulisin laajempia kokemuksia. Ne lukemat, joita itse olen lukenut, on tuntunut paljon suuremmilta kuin meidän omat lukemat. Meillä on ollut maksimissaan 5 miljoonaa matkalaista ja noinkin paljon vain ensimmäisellä kerralla.

En tiedä onko tällä minkäänlaista vaikutusta mihinkään, mutta olen kiinnostunut tutkailemaan klinikoiden/"luovutusten" eroja tässä.

Aurinkoista viikon keskivaihetta kaikille! :)



lauantai 31. tammikuuta 2015

Mennyttä ja Tulevaa


Hyvää uutta vuotta kaikille vielä kertaalleen. Ensimmäinen kuukausi vuodesta 2015 on jo huomenna takana, kuinka nopeasti aika meneekään! 

Tässä tähänastisen 4 kk :n hoitotauolla on ehtinyt miettiä monenmoista. Paljon on tullut mietittyä viime vuotta ja nopeaa tahtia hoitojen suhteen. Meille tehtiin seitsemän kuukauden aikana kuusi inseminaatiota, eli tahti oli hyvin hurja! Näin jälkikäteen ajateltuna liiankin hurja. Kun eka inssi ei onnitunutkaan (vaikka meille oli hehkutettu kuinka loistavat mahdollisuudet onnistumiseen on), tuli jonkinlainen kiire ja paniikki onnistua mahdollisimman nopeasti. Itsehän en tätä huomannut, vaikka vaimo koetti jo silloin useasti sanoa että tauko olisi paikallaan. Koko elämä pyöri lapsenteon ja lapsiajatusten ympärillä. Inssit meni kaiken muun edelle.

Tänä vuonna tähän ajatteluun ja toimintaan tulee muutos. On toki mahdotonta sanoa, miten mieli toimii taas hoitojen jatkuttua, mutta elämässä tulee olla muitakin tärkeitä asioita. Kun vuosi sitten aloin kirjoittamaan tätä blogia, mietin pitkään, että aloitanko jo heti yrittämisestä, vai odotanko siihen vauvamatkaan, kun olen jo raskaana. Pelkona oli silloin juuri tämä, että yritys kestääkin luultua kauemmin, ja blogikirjoitukset menevät itkuiluksi ja kipuiluksi siitä, miten raskaus ei ota onnistuakseen.
Halusin välttää sitä. Huomaan usein kipuilevani sen suhteen, mihin kuulun tässä blogimaailmassa. Sateenkaariblogeissa usein onnistutaan raskautumaan hyvinkin nopeasti. Luen myös heterosuhteissa elävien lapsettomuusblogeja, joissa ymmärretään hyvin se suru ja tuska mikä pitkään yrittämiseen liittyy. Meille tulee helmikuun lopussa vuosi yrittämistä täyteen, mutta voidaanko kuuden inseminaation jälkeen kuitenkaan puhua vielä lapsettomuudesta sen varsinaisessa kipeässä merkityksessä? Tämä inssimäärä vastaa puolta vuotta heteroparien yritystä. Mutta toisaalta juuri se, että me ei ollakaan onnistuttu kovin helpolla, antaakin ehkä tärkeää vertaistukea muille vastaavassa tilanteessa kipuileville, erityisesti naispareille. Itsestäni -vaikka kuinka toivon hyvää vauvaonnea kaikille yrittäjille- olisi mukava lukea vielä enemmän naispareista ja itsellisistä naisista kotka ovat joutuneet koukkaamaan hieman pidemmän lenkin suuren toiveen toteuttamiseksi.

Ennakko-odotus -blogissa pohdittiin juuri alkavia inseminaatioita ja sitä kuinka monta niitä keskimäärin tarvitaan onnistumiseen. Kun aloitimme hoidot, pidin viittä inseminaatiota äärimmäisen pitkänä taipaleena, useammasta puhumattakaan. Gynegologini (ei klinikan lääkäri) totesi kuin ohimennen, että onnistumme varmasti ekalla yrityksellä. Vaikka olin kuullut myös monelta että vähintään vuoteen kannattaa varautua, kaikki positiiviset kommentit saivat jotenkin entistä lujemmin (hiljaa sisäisesti) uskomaan siihen että onnistumme aika nopeasti. Ennakko-odotus -blogiin tuli paljon kommentteja lukijoilta, joille jo klinikalla on sanottu, että valtaosa onnistuu kolmen inseminaation sisällä. Meidänkin klinikka puhui alkuun, että yleensä suosittelevat 4-5 jälkeen muita hoitomuotoja. Silti meille on kyllä aina muistutettu siitä, että yhden inseminaatiohoidon onnistumisprosentti on vain se noin 15-20 %. Siksi tuntuukin hassulta, että niin moni onnistuu ekalla tai toisella yrittämällä. Täytyy olla myös paljon hyvää onnea matkassa! Ajoituksesta olen usein puhunut myös, ainakin meidän kohdalla se on ollut haastavaa. Insseistä ainakin kaksi, jälkikäteen ajateltuna, on mennyt ajoituksellisesti aika varmasti pieleen. Heterosuhteihin verrattuna haastavaahan on myös se, ettei pakastetut ja sulatetut siittiöt elä läheskään yhtä kauan kuin "tuoreet tapaukset". Ja itse tiedän myös paljon naispareja joiden on täytynyt yrittää raskautta kauemmin kuin se kolme inssikertaa, ainakin päälle kolmikymppisinä. 

Toivottavasti kuitenkin moni hoitotaivaltaan aloittava onnistuu nopeasti ja helposti! Naisparit ja itselliset kun maksavat vielä kaiken omasta pussistaan. Mä tulen nyt kevään aikana kirjoitamaan vähän vähempi "teknillisestä puolesta", siitä mitä hoitoja tehdään ja millloin. Enemmän ehkä keskityn muiden asioiden fiilistelyyn ja aina satunnaisen säännöllisesti muiden blogien ja vauvamatkojen lukemiseen. Tältä ainakin tuntuu just nyt. Toivotaan tästä vuodesta hyvää niin teille kuin meille, kaikin tavoin! :)