maanantai 8. kesäkuuta 2015

Täyskäännös ja napakymppi

Meille tehtiin klinikalla seitsemäs inseminaatio helmikuussa. Kaiken piti olla taas täydellisen hyvin, oli kaksi hienoa follia, mahtava limakalvo ja muutenkin ajoitus tuntui olevan enemmän kuin oikea. Tuloksena oli negativiinen raskaustesti. Tähän mennessä olimme yrittäneet klinikalla vuoden 2014 aikana kuusi tuloksetonta inseminaatiohoitoa ja vuoden 2015 alussa koimme vielä tämän yhden epäonnistuneen hoidon.

Ajatuksenamme oli lähteä koeputkihoitoihin jo heti tämän vuoden alusta, mutta jotenkin ajatus hiersi ja tuntui vielä vieraalta. Iso hormoonimäärä yhdistettynä pitkään ajomatkaan klinikalle ja suuriin työpoissaoloihin ei tuntunut yhtään hyvältä. Myös rahaa oli ehtinyt kulua hirvittävä määrä ja uusi 5000 euron lasku tuntui hyvin stressaavalta ajatukselta, joskin todennäköisyys onnistua koeputkihoidoilla on huomattavasti suurempi kuin onnistuminen inseminaatiohoidoilla. Jotenkin tuntui kuitenkin myös siltä, ettemme ole valmiita luovuttamaan vielä "helppojen hoitojen" osalta. Kiertoni saattaa heittää muutamalla päivällä, mutta ovulaation jälkeen kuukautiset alkavat aina lähes päivälleen 14 päivän päästä. Halusin uskoa, että onnistuisimme kyllä jos meillä olisi samat (tai no, lähes samat) mahdollisuudet kuin useilla heteropareilla yrittää mahdollisimman stressittömästi, kuukausi kerrallaan, ilman rahallista stressiä.  Enempää rahaa klinikkainsseihin emme halunneet enää laittaa.

Tuon seitsemännen inssin jälkeen iski hetkellinen masennus. Mutta nopeammin kuin pian meillä olikin täysin uusi suunnitelma valmiina. Löysimme (oikeastaan edes etsimättä) tuttavan joka oli valmis ryhtymään luovuttajaksemme. Aiesopimus kirjoitettiin ja sovittiin, että luovuttaja saa olla halutessaan mukana kummisetämäisesti lapsen elämässä, mutta isyydestä hän luopuu. Me emme olleet aiemmin edes oikeastaan harkinneet tällaista vaihtoehtoa, mutta yhtäkkiä se tuntui itsestäänselvältä. Tunnemme luovuttajan ja hänen perheensä eikä lapsella voi koskaan olla liikaa välittäviä ihmisiä ympärillään. 

Ensimmäinen koti-inssi tehtiin jo heti seuraavaan ovulaatioon, kahtena päivänä peräkkäin. Valitettavasti kahden viikon päästä testi oli kuitenkin jälleen yksiviivainen. Samoin kävi seuraavassa kierrossa, kuukautiset alkoivat ajoillaan. Mutta voi sitä tunnetta, vaikka nega aina hirmuinen pettymys onkin, kun ei kuitenkaan joudu maksamaan tonnin (tai suurempaa) laskua klinikalle epäonnistuneen yrityksen päätteeksi.

Kolmas koti-inseminaatio, kaiken kaikkiaan 10. yrityksemme tehtiin toukokuussa. Ja eilen tein vihdoin elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Voi miten onnellisia olemmekaan! Vielä on riskejä matkassa monta, mutta ainakaan emme ole koskaan vielä puolentoista vuoden odotuksemme jälkeen päässeet näin pitkälle. Ja nyt haluan uskoa ja toivoa koko sydämestäni että kaikki menee hyvin ja meille syntyy helmivauva! <3

Tässä siis meidän täyskäännöksemme.  Se mikä tuntui ja tuntuu meille parhaalta ratkaisulta. Välillä elämä yllättää ja pakka menee täysin uuteen uskoon. Ja tällä hetkellä emme voisi olla enempää tyytyväisiä tähän kaikkeen. ☺️

15 kommenttia:

  1. Paljon onnea <3 Muistan vielä itsekin miltä tuntui tehdä positiivinen testi yhtä pitkän yrittämisen jälkeen, tuntui kuin joku 40:n kilon kivireppu olis tipahtanut selästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, todellakin! Kiitos! ❤️ Ihanaa että teilläkin pitkä yritys toi toivotun lopputuloksen! ☺️

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Tosin vielä tässä on jännittämistä että lähteekö viiva tummenemaan, ei ainakaan tänään vielä, melkeinpä päinvastoin. 😐

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Vaikkei iloa valitettavasti tällä kertaa kauaa kestänytkään.

      Poista
  4. Mahtavaa! Paljon onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Vaikka kemiallisesta olikin sitten valitettavasti kyse..

      Poista
  5. Mahtavaa! Paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea plussasta, vaikka raskaus ei sitten jatkunutkaan. Se on kuitenkin positiivinen merkki, että kaikki on mahdollista! :)

    Meillä oli hyvin samanlaisia ajatuksia koeputkihedelmöityksiin liittyen kuin teilläkin. Tuntuu, että voitaisiin hyvin yrittää yli puoli vuottakin inseminaatiolla, mutta kun jokainen yritys maksaa ja vaatii ravaamista klinikalla, usein työpäivän aikana, niin vähän vaikea ottaa rennosti. Monella kaverilla jotka ovat yrittäneet ihan kotona on kestänyt yli puoli vuotta tulla raskaaksi, ja meistäkin tuntui siltä, että jos vaan saisi yrittää rauhassa kotona, niin kyllä se vielä onnistuisi. Me päädyttiin sitten kuitenkin koeputkihedelmöitykseen, koska puhuimme jo alussa, että emme halua tunnettua luovuttajaa, enkä tiedä, olisiko meillä edes ollut tuttavapiirissä ketään ketä olisi voinut kysyä lahjoittajaksi, jos se olisi ollut vaihtoehto. Mutta jos tunnettu luovuttaja olisi ollut vaihtoehto, niin olisin itsekin halunnut yrittää pidempään kotona ja mennä IVF:ään vaikka vasta sitten kun oikeasti olisi tuntunut siltä, että nyt on jotain vialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei oo yhtä oikeata tapaa toimia ja hyvä niin! Me ei aluksi yhtään mietitty tuttua luovuttajaa, mutta nyt se tuntuu äärimmäisen oikealta ratkaisulta. 😊 Ja emmehän mekään voi varmaksi tietää, kutsuuko koeputkihoidot vielä jossain vaiheessa, mutta ainakin kemiallinen antoi toivoa että "luomunakin" voisi onnistua. Oi toivotaan!

      Poista