Oireiden myytit

Vaikka ekat plussaviivani katosivatkin yhtä pian kuin ilmestyivätkin, ajattelin silti kirjoittaa raskausoireistani (joita ehti jonkin verran tulla) ja myyteistä, omista ajatuksistani siitä, millaisia oireita kuvittelin että tulisi tai ei tulisi sitten kun on oikeasti raskaana, pääosin jo ennen plussatestiä. Täytyy sanoa että olin monissa luuloissa väärässä. Osassa ehkä oikeassa. Toki tässä täytyy muistaa, että raskaus jäi kemialliseksi, joten oireet olisivat voineet olla toisenlaisia onnistuneessa raskaudessa. Tai ne voivat olla toisenlaisia uudessa raskaudessa. Useammat useamman raskauden kokeneet ovat saaneet hyvin eri oireita eri raskauksissa.


Omat myyttini:

Myytti nro 1:  Kun on raskaana, ei tule normaalin tuntuisia kuukautiskipuja tai -tuntemuksia. Voi tulla vastaavanlaisia, mutta ne on kumminkin erilaisia.
KOKEMUS: Väärin. Päivää ennen oletettuja kuukautisia alkoi ihan samanlaiset menkkatuntemukset kuin aina ennen menkkoja. AIVAN samanlaiset. Ei varsinaista kipua, vaan sellaista kokonaisvaltaista tunnetta että menkat alkaa just. Mut eivät sit alkanutkaan.


Myytti nro 2: Sen vain tuntee kuin on raskaana.
KOKEMUS: Oikein ja väärin. Oletetun kiinnittymisen aikoihin oli tosi varma tunne että nyt on tärpännyt. Vatsassa oli tuntemuksia, muttei mitään varmoja sellaisia. Ennen kaikkea oli tunne että nyt onnistuu. Tunne katosi kahden päivän päästä. (Liittyikö tämä kemialliseen? Hmmm.) Varma (tai lähes varma) tunne tuli takaisin kun menkat oli päivän pari myöhässä.


Myytti nro 3: Repäisykivut kuuluvat asiaan. Ainakin aivastaessa.
KOKEMUS: Väärin. Ei ollut repäisyjä. Ehkä ainoa sinnepäin oleva oli päivä jälkeen positiivisen testin. Jälkeenpäin olen miettinyt, että silloinkohan se alkio päätti irtautua ja lähteä kävelemään.


Myytti nro 4: Alkion kiinnittyessä tulee kiinnittymisvuotoa.
KOKEMUS: Väärin. Ei tullut sitten pisaraakaan (no ei se oikein ees kiinnittynytkään). Muutenkin kiinnittymisvuotoa tulee noin 20 %:lle, mutta silti tuntuu että valtaosa tutuista on kokenut kiinnittymisvuodon ja sitä aina odottaa tulevaksi.


Myytti nro 5: Rinnat kipeytyy niin, ettei vatsallaan voi nukkua. Tai rintsikoiden pukeminen/riisuminen sattuu.
KOKEMUS: Väärin ja oikein. Rinnat tulivat aroiksi vasta päivä pari ennen kuukautisia. Menkkojen ollessa päivän pari myöhässä, olivat ne selkeästi erilaisen kipeet/arat. Kun vietin päivä ennen testiä pitkän ajan ulkona ja alkoi paleltaan, olivat rinnat aivan tulessa. Muuten ei selkeää tosi kovaa kipua ja pystyin nukkumaan myös vatsallani.


Kaikista jännintä oli, että oireet loppuivat tasan siihen hetkeen, kun tein uuden haalean raskaustestin. Kenties mielelläkin voi todella olla vaikutusta asiaan. Varmasti onkin. Silti hyvin jännä.

Itse olen googlettanut viimeiset 1,5 vuotta raskausoireita (vaikka joka kerta ennen piinapäiviä olen päättänyt olla googlaamatta). Siksi oireet ja myytit ovat mielestäni kiinnostavia. Toivottavasti jonkun muunkin mielestä. :)


Millaisia myyttejä tai ajatuksia teillä muilla on? Minkä odotatte olevan varma raskauden merkki? Entä te raskauden jo kokeneet, ovatko oireet olleet sellaisia kuin kuvittelitte niiden olevan, ennen kuin raskauduitte?

Edit 16.6. Myytti nro 6: tosi kova väsy. KOKEMUS: Oikein. Jo ennen testin tekoa olin aivan tosi tosi väsynyt. Se lähti hieman helpottamaan sitä mukaa kuin hCG lähti laskuun.

Väärä hälytys

Niinhän siinä kävi, että meidän kaikkien aikojen eka plussa jäi kemialliseksi raskaudeksi. Munasolu hedelmöittyi, muttei jostain syystä jaksanut kiinnittyä kunnolla. Viiva oli suht vahva viime viikonloppuna, joten uskon että kova yritys oli ainakin käynnissä.

Se on jännä miten sitä on viimeiset puoltoista vuotta kuvitellut tietävänsä kaiken vauvantekopuuhista sinne raskauden alkuun ja etenemiseen saakka. Tämä kaikki sen valtavan lukemisen, bloggailun ja googlen ansiosta. Mutta sit kun oikeesti siinä tikussa tönöttääkin ne kaksi viivaa, niin huomaakin olevansa aivan uuden asian edessä. Mikä on tietenkin ihan luonnollista.

Tein ekan raskaustestin menkkojen ollessa pari päivää myöhässä viime sunnuntaina. Viiva oli mielestäni tosi selkeä (sama joka löytyy viime postauksestani), enkä oikeestaan edes ajatellut että varmuustestejä olisi hyvä tiedä jotta näkee hCG:n kehittymisen suunnan. Olinhan myös saanut selkeän plussan kuukautisten ollessa jo pari päivää myöhässä!  Myös oireet tuntuivat selviltä. En testannut maanantaina, koska arvo tuplaantuu alussa parin kolmen päivän välein. Päätin olla muutenkaan pelkäämättä keskenmenoa liikaa, vaan nauttia alkaneesta raskaudesta täysillä niin kauan kuin se kestää tai niin kauan kuin jotain ikävää oikeasti tapahtuisi. 

Tiistaiaamuna tein uuden testin; ajattelin että olisi kiva nähdä viivan vahvistuneen entisestään. Voitte kuvitella että shokki oli suuri kun tein kerralla kaksi erimerkkistä testiä - joissa molemmissa oli vain heikot viivat! Maailma romahti hetkellisesti. Koetin nukkua vielä 2 tuntia ja tein sitten uuden testin jossa viiva oli lähes yhtä tumma kuin sunnuntaisessa testissä, mutta ehkä aavistuksen verran haaleampi. Toivoa oli vielä, mutta aavistelin kuitenkin jo pahinta.

Tiistai-illan haalea Clearblue plus -testi ja ke-aamun digitaalinen 'raskaana 1-2 viikkoa' vahvisti pelkojani. Keskiviikkoiltana normitesti oli jo lähes nega. Vuoto alkoi tänään (rv 5+0 tai 5+1) eilen jo vähän tiputtaen. Harmittaa, mutta ei mahda!

Olen kaikesta huolimatta iloinen, että testailin vielä uudestaan, koska nyt odotin vuotoa tulevaksi, enkä järkyttynyt siitä. Ja kaikesta huolimatta, olen iloinen että tämä tapahtui näin varhain jos oli tapahtuakseen. Ainakin mun sisällä tapahtui jotain! Tästä pettymyksestä huolimatta toivon äärettömän paljon, että onnistumme pian uudestaan - paremmalla onnella!

Täyskäännös ja napakymppi

Meille tehtiin klinikalla seitsemäs inseminaatio helmikuussa. Kaiken piti olla taas täydellisen hyvin, oli kaksi hienoa follia, mahtava limakalvo ja muutenkin ajoitus tuntui olevan enemmän kuin oikea. Tuloksena oli negativiinen raskaustesti. Tähän mennessä olimme yrittäneet klinikalla vuoden 2014 aikana kuusi tuloksetonta inseminaatiohoitoa ja vuoden 2015 alussa koimme vielä tämän yhden epäonnistuneen hoidon.

Ajatuksenamme oli lähteä koeputkihoitoihin jo heti tämän vuoden alusta, mutta jotenkin ajatus hiersi ja tuntui vielä vieraalta. Iso hormoonimäärä yhdistettynä pitkään ajomatkaan klinikalle ja suuriin työpoissaoloihin ei tuntunut yhtään hyvältä. Myös rahaa oli ehtinyt kulua hirvittävä määrä ja uusi 5000 euron lasku tuntui hyvin stressaavalta ajatukselta, joskin todennäköisyys onnistua koeputkihoidoilla on huomattavasti suurempi kuin onnistuminen inseminaatiohoidoilla. Jotenkin tuntui kuitenkin myös siltä, ettemme ole valmiita luovuttamaan vielä "helppojen hoitojen" osalta. Kiertoni saattaa heittää muutamalla päivällä, mutta ovulaation jälkeen kuukautiset alkavat aina lähes päivälleen 14 päivän päästä. Halusin uskoa, että onnistuisimme kyllä jos meillä olisi samat (tai no, lähes samat) mahdollisuudet kuin useilla heteropareilla yrittää mahdollisimman stressittömästi, kuukausi kerrallaan, ilman rahallista stressiä.  Enempää rahaa klinikkainsseihin emme halunneet enää laittaa.

Tuon seitsemännen inssin jälkeen iski hetkellinen masennus. Mutta nopeammin kuin pian meillä olikin täysin uusi suunnitelma valmiina. Löysimme (oikeastaan edes etsimättä) tuttavan joka oli valmis ryhtymään luovuttajaksemme. Aiesopimus kirjoitettiin ja sovittiin, että luovuttaja saa olla halutessaan mukana kummisetämäisesti lapsen elämässä, mutta isyydestä hän luopuu. Me emme olleet aiemmin edes oikeastaan harkinneet tällaista vaihtoehtoa, mutta yhtäkkiä se tuntui itsestäänselvältä. Tunnemme luovuttajan ja hänen perheensä eikä lapsella voi koskaan olla liikaa välittäviä ihmisiä ympärillään. 

Ensimmäinen koti-inssi tehtiin jo heti seuraavaan ovulaatioon, kahtena päivänä peräkkäin. Valitettavasti kahden viikon päästä testi oli kuitenkin jälleen yksiviivainen. Samoin kävi seuraavassa kierrossa, kuukautiset alkoivat ajoillaan. Mutta voi sitä tunnetta, vaikka nega aina hirmuinen pettymys onkin, kun ei kuitenkaan joudu maksamaan tonnin (tai suurempaa) laskua klinikalle epäonnistuneen yrityksen päätteeksi.

Kolmas koti-inseminaatio, kaiken kaikkiaan 10. yrityksemme tehtiin toukokuussa. Ja eilen tein vihdoin elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Voi miten onnellisia olemmekaan! Vielä on riskejä matkassa monta, mutta ainakaan emme ole koskaan vielä puolentoista vuoden odotuksemme jälkeen päässeet näin pitkälle. Ja nyt haluan uskoa ja toivoa koko sydämestäni että kaikki menee hyvin ja meille syntyy helmivauva! <3

Tässä siis meidän täyskäännöksemme.  Se mikä tuntui ja tuntuu meille parhaalta ratkaisulta. Välillä elämä yllättää ja pakka menee täysin uuteen uskoon. Ja tällä hetkellä emme voisi olla enempää tyytyväisiä tähän kaikkeen. ☺️

Lapsettomien lauantai

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Olen noteerannut sen aikaisempinakin vuosina, mutta tänä vuonna tuntuu ensi kertaa että olen osa sitä. En vieläkään tiedä miellänkö itseni lapsettomaksilapsettomaksi, mutta ollaanhan me, minä ja puolisoni, tahattomasti lapsettomia. Suuri toivo perheen perustamisesta on kulkenut mukana "toiminnallisesti" jo kohta 1,5 vuotta. Toki ennen sitäkin se toive on siellä ollut. Yrityskuukausina laskettuna yrityksemme jäävät kuitenkin vielä 9 kuukauteen. Uskon, että toivoa vielä on.

Tein tänään päivän kunniaksi negatiivisen raskaustestin. Että se voi olla aina yhtä masentava näky. Kuukautisten pitäisi alkaa huomenna tai ylihuomenna.

En kuitenkaan anna ahdistuksen painaa tätä päivää kauemmin. Tällä hetkellä "yritystilanteemme" on hyvä ja stressittömämpi, totaali erilainen kuin projektin alussa helmikuussa 2014. Tästä lisää hieman myöhemmin. :) Katsotaan miten maailma meitä vie ja milloin on meidän aika.

Joka tapauksessa, paljon voimia ja rutistuksia kaikille, jotka ovat vielä toiveistaan huolimatta ilman lasta - ja myös heille, joilla esimerkiksi elämäntilanteen vuoksi ei ole tai ei ole ollut mahdollisuuksia perheen perustamiseen. Ja kaikille lapsellisille, ja tietenkin omalle rakkaalle äidille ja anopille, mahtavaa huomista äitienpäivää! ☺️

Toive

Eilen sanoin vaimolle vapputorilla, että voi kunpa meillä olisi ensi vappuna mukana torilla meidän oma pieni vapputiitiäinen. 

Voi kunpa!

Toivottavasti kaikkien vappu on sujunut iloisesti ja mallikkaasti. Loisteliasta viikonloppua!

Ennakkoluuloista

Kun aloitin tämän postauksen kirjoittamista, rasisminvastainen viikko lähestyi. Nyt rasisminvastaisesta viikosta on jo melkein viikko. Kiirettä on piisannut, töiden, opiskelun ja muun touhun merkeissä. Se mitä olin aikeissa kirjoittaa, on kuitenkin ajankohtainen aihe myös kaikkina niinä muinakin viikkoina, ei vain nimellisesti rasisminvastaisina.

Eduskuntavaalit lähestyvät myös - ja taas on hyvä aika nostaa esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet. Sanomattakin on selvää, että tässä perheessä ääni menee edustajalle, joka kokee asian tärkeäksi eikä ole vastustajien joukoissa huutamassa kuinka väärin on rakastaa samaa sukupuolta ja vielä enemmän väärin toivoa ja tavoitella yhteistä perhettä rakastamansa ihmisen kanssa. 

Itse en voi sanoa joutuneeni kokemaan rasismia tai loukkaavaa toimintaa sen vuoksi mitä olen. Lukuunottamatta yhtä hyvää (tai hyväksi luultua) ystävääni, joka vuosia sitten ilmoitti aika suoraan ja aika yllättäen, ettei homous olekaan (enää) oikein jees. Tai ettei ainakaan halua enää kuulla mitään siihen liittyvää. No. Viime aikoina kuitenkin olen huomannut, että vaikka tosi moni ei näe mitenkään ongelmallisena tai ihmeellisenä, että olen naimisissa naisen kanssa, silti taustalla saattaa piillä ennakkoluuloja. Ennakkoluuloja, jotka ei nouse esiin niinkään meidän suhteessa, vaan siinä tapauksessa, jos ne koskettaakin lähemmin vaikkapa lähisukulaista. 

Jokunen viikko sitten olin työkavereideni kanssa lounaalla. Yhden työkaverini tytär elää suhteessa naisen kanssa. Olemme tästä keskustelleet ja olen jotenkin kuvitellut asian olevan hänelle aivan ok. Sitten ihan yhtäkkiä, puheen siirtyessä lapsiin, työkaverini sanoi toivovansa tyttärensä löytävän vielä joskus miehen, koska tämä on aina halunnut perustaa perheen ja saada lapsia. Siis mitä? Minä istun samassa pöydässä ja tämä työkaveri myös tietää meidän toiveista ja yrityksistä perustaa perhe. Ja siitä, että sen pitäisi olla selvää että on se meillekin mahdollista. Haastavampaa ja usein kallimpaa toki, mutta mahdollista. Minä tietysti en ole se paras esimerkki kuinka onnistua nopeasti ja kivuttomasti, mutta myös meillä on kaikki mahdollisuudet onnistua. Onneksi saimme keskusteltua asian halki vielä kahdestaan lounaan jälkeen, ja ymmärsin, että kyse oli paljon vain siitä, ettei työkaverillani ollut tarpeeksi tietoa kuinka kaikki (hoidot, adoptio yms.) toimii ja mikä on mahdollista, mikä ei. 

Tämä sai kuitenkin miettimään, että vaikkei rasismia varsinaisesti olisi, ennakkoluuloja ja -ajatuksia on varmasti sitäkin enemmän. Ja aina välillä vastaaviin tilanteisiin törmää itsekin. Moni nyökkäilee ja on näennäisesti sujut asioiden kanssa, mutta eivät silti välttämättä kuitenkaan ymmärrä. 

Ja tähän tarvitsemme tietoutta. Rehellisyyttä. Asioista puhumista. Ja rohkeita henkilöitä niin normaalielämässä kuin julkisuudessakin, osoittamaan että tämä kaikki on ihan normaalia. Ja mahdollista. Valitettavasti kahden miehen välillä perheen perustaminen on vielä äärimmäisen paljon haastellisempaa. Toivottavasti tulevaisuudessa heillekin helpompaa. Mahdollista. Kaikki me ollaan arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme. Kaikilla meillä tulee olla oikeus unelmoida - ja saavuttaa unelmamme todeksi. 

Hyvää viikonloppua!

P.S. Kirjoitettu 28.3, toisin kuin viestissä lukee. :)

Siimahäntäjoukkiot

Tänään pohdin, 

Että minkälainen siimahäntäjoukkio teille on laitettu matkaan kun olette käyneet inseminaatiohoidoissa luovutettuja lahjasoluja käyttäen? 

Olen tätä pohtinut ennenkin. Osa on blogeissaan kirjoitellutkin määriä, mutta mielelläni kuulisin laajempia kokemuksia. Ne lukemat, joita itse olen lukenut, on tuntunut paljon suuremmilta kuin meidän omat lukemat. Meillä on ollut maksimissaan 5 miljoonaa matkalaista ja noinkin paljon vain ensimmäisellä kerralla.

En tiedä onko tällä minkäänlaista vaikutusta mihinkään, mutta olen kiinnostunut tutkailemaan klinikoiden/"luovutusten" eroja tässä.

Aurinkoista viikon keskivaihetta kaikille! :)