Akupunktio vol. 2

Olin eilen elämäni toista kertaa akupunktiossa. Kuten sanottu jo aiemmin, kaikki keinot käytössä!

Akupunktiotätini on kiinalainen, todella mukava nainen, jolla on pitkä kokemus kiinalaisesta lääketieteestä. Ensimmäisen kerran kävin hänen vastaanotollaan keväällä - ja itse asiassa seuraavasta kierrosta (ei samasta, kävin juuri ennen ovulaatiota) raskauduin, vaikkakin kemiallisesti. En tiedä oliko akupunktiolla mitään tekemistä asian kanssa, mutta ainakin ensimmäisen kerran usean yrityksen jälkeen jotain oikeasti tapahtui.

Nyt toisen kerran jälkeen jäi jotenkin entistä paremmat fiilikset. Tehtiin vähän eri juttuja ja akupunktiotätini sanoi heti että näytän keväistä minääni pirteämmältä, mikä ehdottoman hyvä juttu raskautumisen suhteen. Olin tälle kierrolle hukannut taas jo vähän toivoani (ihan jo työkiireidenkin vuoksi), mutta sieltä se taas vahvasti hiipi esiin, se Toivo. Nainen sanoi minulle heti mut nähtyään, että nyt tärppää.

Varovaisen optimistisesti katson että tärppääkö. Ei ehkä heti mutta ehkä edes myöhemmin syksyllä? Tällä hetkellä en oikein tiedä että onko parempi luovuttaa (koska kyllä, sitten kun luovuttaa niin sitten tärppää?) vai jatkaa toivon ylläpitämistä ja optimistisuutta (koska kyllähän toiveikas, iloinen keho madon nappaa?).

Ehkä teen ja olen jotain siltä väliltä.
Mutta ensin, odotan ovulaatiota saapuvaksi.

Punaista.

Oi, sehän on itse Kuukautinen! Tulit taas. Kiva. Tiesitkö, että toivoin aika kovaa (olen jo tovin toivonut) ettet oikein enää pitkään aikaan saapuisikaan?

Tässä kierrossa olin aivan varma onnistumisesta. Kiinnittymisen aikoihin tuo kemiallisesta tuttu tunne saapui taas, painentunne vatsaan ja se varma tunne että nyt siellä jotain tapahtuu. Ja se tunne jatkui viimekertaista huomattavasti pidempään.Testiä en uskaltanut tehdä, koska itselleni se yksiviivainen tikku on kaikista pahin.

Päivän myöhässä alkoi vuoto, keskellä yötä kouraisi vatsaa niin kovaa, ettei siitä voinut erehtyä. Ovulaatiotestin toinen viiva oli lähes yhtä tumma kuin testiviiva. Epäilen toista kemiallista.

Voi p. . . . a.
Mikä on kun ei onnistu. Tänään taas masentaa ja kovaa.

Liebster Award

Kiitän kovasti Vaaleanpunaista pirtelöhuurretta ja Ennakko-odotusta saamistani saamistani Liebster Award -haasteista. Ennakko-odotuksen tavoin vastaan kerralla molempiin. Olen aina pitänyt kaikenlaisista ystäväni-kirjoista ja vanhanajan slämäreistä, mutta tämä on ensimmäinen julkiseni. :) Ja koska moni on haasteen jo saanut ja tehnyt, en laita haastetta tällä kertaa eteenpäin.




Tässä vastaukseni Juuliannan esittämiin kysymyksiin:

1. Kuka nukkui viimeksi vieressäsi? Vaimoni. Ja taisi joukossa olla yksi karvakaverikin.
2. Kenet tapaat seuraavaksi? Vaimoni. Ja aamulla työkaverini.
3. Missä kaikkialla olet asunut elämäsi aikana? Etelä-Suomessa, Länsi-Suomessa ja Iso-Britanniassa.
4. Missä kaupungissa et haluaisi koskaan asua? Jossain Alaskan osavaltion tuntumassa. En pidä kylmästä, hrr..
5. Oletko aamu- vai iltaihminen? Väsähdän illalla suhteellisen aikaisin ja aamullakin torkkuisin mieluusti pidempään. Herääminen aikaisin on aina enemmän tai vähemmän tuskaa, mutta kun heräämisestä on selvitty, saan enempi aikaiseksi aamupäivällä.
6. Mitä syöt tavallisesti aamupalaksi? Kaurapuuroa, täysjyväruisleivän ja nykyään myös raikkaan smoothien.
7. Mitä ostit viimeksi (muuta kuin elintarvikkeita)? Ystävän 1-vuotiaalle nallen.
8. Mitä tekisit työksesi, jos palkasta ja toimeentulosta ei tarvitsisi välittää? Kokopäiväisesti teatterityötä ja -koulutuksia. Tai muuta koulutus- ja opetustyötä, sillain sopivasti että jäisi myös paljon aikaa perheelle ja omalle itselle. Myös oma sisustuskahvila olisi kiva (jossa tietysti myös sopivasti kulttuuria).
9. Jos vuoden päästä kaikki olisi niin hyvin, kuin on mahdollista, mikä olisi muuttunut? Meillä olisi lapsi tai lapsia (kaksosetkin olisivat hyvin tervetulleet) ja vaimoni olisi täysin terve.
10. Olisiko se pieni tyttö, joka joskus olit, ylpeä siitä naisesta, joka olet tänään? Olisi se. Se sanoisi, että eipä kaikki ole mennyt lainkaan helpoimman kautta, tai niin kuin joskus kuvittelin, mutta kaikesta huolimatta olen hienosti selvinnyt kaikesta mitä vastaan on tullut ja olen pysynyt vielä suhteellisen tervejärkisenäkin.
11. Mitä toivoit minun kysyvän / Mitä haluaisit vastata listalta puuttuvaan kysymykseen? Monien muiden tavoin, minäkin haluan kertoa blogin nimestäni. :) Kun meillä starttasi lapsiprojekti alkuvuodesta 2014, mietin hyvin hartaasti blogin nimeä. Olen suuri suomenkielisen lyriikan ystävä ja nautin hyvistä kotimaisista sanoituksista. Kävin läpi monta levynkantta (ja Googlekin taisi olla käytössä) koettaen löytää lapsitoiveeseen liittyvän hyvän nimen ja lopulta kolahti sekä Anna Puun "Mestaripiirros", biisin nimenä, ja myös sen tarkemmin kuunneltuani, kokonaisuutena.

Amala Kamalan kysymykset ja niihin vastaukset:

1. Minkä supersankarikyvyn haluaisit omistaa ja miksi? Parantamisen kyky olisi mahtava. Sairaudet, joihin pelkkä lääkehoito ei auta parantavasti, häviäisivät taikakosketuksestani. Se olisi hienoa!

2. Millainen olisi täydellinen päivä? Missä olisit, mitä tekisit ja kenen kanssa? Olisin jollain kauniilla lämpimällä rannalla yhdessä vaimoni (ja lapseni) kanssa. Päivään sisältyisi uintia, auringonottoa, lempeä tuuli. Ja illalla vaikka kunnon huvipuistoseikkailu Lisebergin kaltaisessa huvipuistossa. :)

3. Kenet haluaisit tavata? (Ei tarvitse olla elossa) Pappani, jota en koskaan ehtinyt nähdä ja puolisoni mummin, jota en myöskään ehtinyt tavata mutta josta olen kuullut paljon. 

4. Mikä on varhaisin muistosi? Vihreä kukka hoitopöytäni vieressä kaakelissa.
5. Mitkä kolme asiaa haluat tehdä elämässäsi? Saada lapsen (ei voi käyttää sana tehdä), matkustella lisää, löytää unelmaduunin.
6. Uskotko yliluonnolliseen? Miksi/miksi et? Uskon Jumalaan, vaikkenkaan usko että Raamatussa kaikki on kirjaimellisesti niin kuin siellä sanotaan. On vaikea kuvitella ettei mikään suurempi voima olisi tämän kaiken elämän takana.
7. Millaisen toivot elämäsi olevan kun olet 60v.? Toivon olevani, oli sitten elämässäni tapahtunut mitä vain, onnellinen ja eläväni ilman katkeruutta tai syvää surua. Toki lapsenlapsi (tai useampia) olisi tervetullut lisä perheeseen myös.
8. Millainen lapsi olit? Aika herkkä mutta myös puolensa pitävä. Nautin keskipisteenä olemisesta ja laivaristeilyistä.
9. Mitä halusit tehdä elämälläsi kun olit 15v.? Ajatteletko vielä niin? Ajattelin, että tärkeintä on perheen perustaminen. Toivoin kovasti miestä ja lapsia. Sain naisen ja toivottavasti vielä joskus niitä lapsia! ;)

10. Miksi kirjoitat blogia? Aloin lukemaan sateenkaariblogeja, kun perheen perustaminen tuli meille ajankohtaiseksi. Mietin jonkin aikaa aloitanko ja aloitanko vasta onnistuttuamme raskautumaan (no, en olisi vielä tässä kirjoittamassa jos olisin odottanut onnistumiseen). Itse koin muiden blogit hyvin tärkeiksi tiedonantajiksi, että ajattelin itsekin jakavan omalta osaltani tietoa siltä osin kuin mahdollista ja hyvältä tuntuu. Kun lasta ei lähtenyt kuulumaan, mietin, että lopetanko kirjoittamisen, ettei mene katkeraksi kipuiluksi. Halusin kuitenkin jatkaa ja olla mahdollisena tukena myös heille, jotka eivät ihan heti onnistukaan. Ensin tuntui että meitä "kauan odottavia" on täällä sateenkaaripuolella tosi vähän, mutta kyllähän meitä on täällä ihan kaikenlaisissa tilanteissa olevia. <3



Iloista päivää jokaiselle!

Selvä ovulaatio ja Gelee Royale

Nyt on selvä ovulaatio. Näin selkeitä oireita ei ole ollut koskaan aiemmin, ainakaan näin puolentoista vuoden tikutusurani aikana. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, tietänette, limat ja himot. Uskon, että syynä saattaa olla Gelee Royalet. Kyllä. Päätin pelata tämänkin kortin, pitkään taistelin vastaan. Ja melkein jo paiskasin koko purkin seinään, koska viime kuussa en todennäköisesti ovuloinut lainkaan. Aloitin gelet heinäkuun alussa ja tikutin kp 7/8-päivästä alkaen. Yleensä lh-plussa tulee omalla kohdallani tikkuun kp 11-14, mutta sain jatkaa lähes kahteenkymppiin, ennen kuin tähän kiertoon varaamani kalliit, entistä tarkemmat, Clearbluen ovulaatiotestit alkoivat näyttämään vilkkuvaa hymynaamaa. No se hymy vilkkui siinä 3 päivää, jonka jälkeen entistä tarkemmat ja kalliimmat tikut loppuivat. Kun testasin taviksella, ei seuraavana päivänä oikein näkynyt minkäänlaista viivaa. Tehtiin inssit varmuuden vuoksi kahtena vilkkuvana päivänä, mutta toiveet eivät olleet kovin korkealla. Tasan viikon päästä tokasta inssikerrasta sain verta paperiin ja lähestulkoon pienen hetken ehdin miettimään kiinnittymisvuodon mahdollisuutta. Mutta. Sehän oli Kuukautinen. Kierto kesti vain 24 päivää. Ovuloimattomuuden selitän sillä, että luteaalivaiheeni on aina ollut aika tasan 14 päivää, vaikkakin kierto on saattanut heittää muutamalla päivällä. Naisellahan voi hyvin olla vuodessa 1-2 ovuloimatonta kiertoa, mutta itse, verraten taas tähän tikutteluhistoriaani, en ole vielä kokenut kiertoa, jossa en olisi saanut kahta viivaa tai hymynaamaa ovulaatiotestiin. Siltihän ovulaatio voi jäädä tulematta näistä huolimatta.

Joka tapauksessa mietin jo, että gelet menivät sotkemaan elimistöni täysin. Päätin antaa noille kahdenkympin kapseleille kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden - ja nyt tuli kristallinkirkas ovulaatio tai ainakin sen oireet. Tiedä onko näillä asioilla keskinäistä yhteyttä, mutta kiva taas että on toivoa ja jännitystä. Inssiajoitukset meni luultavimmin oikein hyvin nappiin tällä kertaa, mutta kaikki muu onkin Herran hallussa. Olemme myös todenneet, että munasoluni ovat ilmeisesti hieman ärhäköitä tapauksia, ja koettaneet piristää niitä parhaamme mukaan. Jos teillä hyvät lukijat on hyviä munasolunlepertelyvinkkejä, niitä otetaan ilolla vastaan! ;)

Noin niin kuin muuten ollaan päätetty ottaa hieman rennommin tän kaiken lapsenyrittämisrumban kanssa. Ollaan nyt jouduttu todistamaan ihan henkilökohtaisesti, että aina se toivottu vauva ei tule niin kovin nopeasti. Alkuun oli kauhea paniikki päällä että sen on tapahduttava ihanhetijuurinyt, mutta nyt osaa osittain ottaa jo vähän rauhallisemmin. Mutta raskasta se on silti, varsinkin aina se ihana kp1 ja muiden mahat. Syksylle on luvassa kuitenkin kaikkea mukavaa, mm. reissuja mahdollisesti useampikin. Niin työn, harrastuksen kuin puhtaan vapaa-ajankin merkeissä. Mennään päivä kerrallaan; toiveet korkealla, jalat maassa ja silmät sirrillä loppukesän auringossa.

Oireiden myytit

Vaikka ekat plussaviivani katosivatkin yhtä pian kuin ilmestyivätkin, ajattelin silti kirjoittaa raskausoireistani (joita ehti jonkin verran tulla) ja myyteistä, omista ajatuksistani siitä, millaisia oireita kuvittelin että tulisi tai ei tulisi sitten kun on oikeasti raskaana, pääosin jo ennen plussatestiä. Täytyy sanoa että olin monissa luuloissa väärässä. Osassa ehkä oikeassa. Toki tässä täytyy muistaa, että raskaus jäi kemialliseksi, joten oireet olisivat voineet olla toisenlaisia onnistuneessa raskaudessa. Tai ne voivat olla toisenlaisia uudessa raskaudessa. Useammat useamman raskauden kokeneet ovat saaneet hyvin eri oireita eri raskauksissa.


Omat myyttini:

Myytti nro 1:  Kun on raskaana, ei tule normaalin tuntuisia kuukautiskipuja tai -tuntemuksia. Voi tulla vastaavanlaisia, mutta ne on kumminkin erilaisia.
KOKEMUS: Väärin. Päivää ennen oletettuja kuukautisia alkoi ihan samanlaiset menkkatuntemukset kuin aina ennen menkkoja. AIVAN samanlaiset. Ei varsinaista kipua, vaan sellaista kokonaisvaltaista tunnetta että menkat alkaa just. Mut eivät sit alkanutkaan.


Myytti nro 2: Sen vain tuntee kuin on raskaana.
KOKEMUS: Oikein ja väärin. Oletetun kiinnittymisen aikoihin oli tosi varma tunne että nyt on tärpännyt. Vatsassa oli tuntemuksia, muttei mitään varmoja sellaisia. Ennen kaikkea oli tunne että nyt onnistuu. Tunne katosi kahden päivän päästä. (Liittyikö tämä kemialliseen? Hmmm.) Varma (tai lähes varma) tunne tuli takaisin kun menkat oli päivän pari myöhässä.


Myytti nro 3: Repäisykivut kuuluvat asiaan. Ainakin aivastaessa.
KOKEMUS: Väärin. Ei ollut repäisyjä. Ehkä ainoa sinnepäin oleva oli päivä jälkeen positiivisen testin. Jälkeenpäin olen miettinyt, että silloinkohan se alkio päätti irtautua ja lähteä kävelemään.


Myytti nro 4: Alkion kiinnittyessä tulee kiinnittymisvuotoa.
KOKEMUS: Väärin. Ei tullut sitten pisaraakaan (no ei se oikein ees kiinnittynytkään). Muutenkin kiinnittymisvuotoa tulee noin 20 %:lle, mutta silti tuntuu että valtaosa tutuista on kokenut kiinnittymisvuodon ja sitä aina odottaa tulevaksi.


Myytti nro 5: Rinnat kipeytyy niin, ettei vatsallaan voi nukkua. Tai rintsikoiden pukeminen/riisuminen sattuu.
KOKEMUS: Väärin ja oikein. Rinnat tulivat aroiksi vasta päivä pari ennen kuukautisia. Menkkojen ollessa päivän pari myöhässä, olivat ne selkeästi erilaisen kipeet/arat. Kun vietin päivä ennen testiä pitkän ajan ulkona ja alkoi paleltaan, olivat rinnat aivan tulessa. Muuten ei selkeää tosi kovaa kipua ja pystyin nukkumaan myös vatsallani.


Kaikista jännintä oli, että oireet loppuivat tasan siihen hetkeen, kun tein uuden haalean raskaustestin. Kenties mielelläkin voi todella olla vaikutusta asiaan. Varmasti onkin. Silti hyvin jännä.

Itse olen googlettanut viimeiset 1,5 vuotta raskausoireita (vaikka joka kerta ennen piinapäiviä olen päättänyt olla googlaamatta). Siksi oireet ja myytit ovat mielestäni kiinnostavia. Toivottavasti jonkun muunkin mielestä. :)


Millaisia myyttejä tai ajatuksia teillä muilla on? Minkä odotatte olevan varma raskauden merkki? Entä te raskauden jo kokeneet, ovatko oireet olleet sellaisia kuin kuvittelitte niiden olevan, ennen kuin raskauduitte?

Edit 16.6. Myytti nro 6: tosi kova väsy. KOKEMUS: Oikein. Jo ennen testin tekoa olin aivan tosi tosi väsynyt. Se lähti hieman helpottamaan sitä mukaa kuin hCG lähti laskuun.

Väärä hälytys

Niinhän siinä kävi, että meidän kaikkien aikojen eka plussa jäi kemialliseksi raskaudeksi. Munasolu hedelmöittyi, muttei jostain syystä jaksanut kiinnittyä kunnolla. Viiva oli suht vahva viime viikonloppuna, joten uskon että kova yritys oli ainakin käynnissä.

Se on jännä miten sitä on viimeiset puoltoista vuotta kuvitellut tietävänsä kaiken vauvantekopuuhista sinne raskauden alkuun ja etenemiseen saakka. Tämä kaikki sen valtavan lukemisen, bloggailun ja googlen ansiosta. Mutta sit kun oikeesti siinä tikussa tönöttääkin ne kaksi viivaa, niin huomaakin olevansa aivan uuden asian edessä. Mikä on tietenkin ihan luonnollista.

Tein ekan raskaustestin menkkojen ollessa pari päivää myöhässä viime sunnuntaina. Viiva oli mielestäni tosi selkeä (sama joka löytyy viime postauksestani), enkä oikeestaan edes ajatellut että varmuustestejä olisi hyvä tiedä jotta näkee hCG:n kehittymisen suunnan. Olinhan myös saanut selkeän plussan kuukautisten ollessa jo pari päivää myöhässä!  Myös oireet tuntuivat selviltä. En testannut maanantaina, koska arvo tuplaantuu alussa parin kolmen päivän välein. Päätin olla muutenkaan pelkäämättä keskenmenoa liikaa, vaan nauttia alkaneesta raskaudesta täysillä niin kauan kuin se kestää tai niin kauan kuin jotain ikävää oikeasti tapahtuisi. 

Tiistaiaamuna tein uuden testin; ajattelin että olisi kiva nähdä viivan vahvistuneen entisestään. Voitte kuvitella että shokki oli suuri kun tein kerralla kaksi erimerkkistä testiä - joissa molemmissa oli vain heikot viivat! Maailma romahti hetkellisesti. Koetin nukkua vielä 2 tuntia ja tein sitten uuden testin jossa viiva oli lähes yhtä tumma kuin sunnuntaisessa testissä, mutta ehkä aavistuksen verran haaleampi. Toivoa oli vielä, mutta aavistelin kuitenkin jo pahinta.

Tiistai-illan haalea Clearblue plus -testi ja ke-aamun digitaalinen 'raskaana 1-2 viikkoa' vahvisti pelkojani. Keskiviikkoiltana normitesti oli jo lähes nega. Vuoto alkoi tänään (rv 5+0 tai 5+1) eilen jo vähän tiputtaen. Harmittaa, mutta ei mahda!

Olen kaikesta huolimatta iloinen, että testailin vielä uudestaan, koska nyt odotin vuotoa tulevaksi, enkä järkyttynyt siitä. Ja kaikesta huolimatta, olen iloinen että tämä tapahtui näin varhain jos oli tapahtuakseen. Ainakin mun sisällä tapahtui jotain! Tästä pettymyksestä huolimatta toivon äärettömän paljon, että onnistumme pian uudestaan - paremmalla onnella!

Täyskäännös ja napakymppi

Meille tehtiin klinikalla seitsemäs inseminaatio helmikuussa. Kaiken piti olla taas täydellisen hyvin, oli kaksi hienoa follia, mahtava limakalvo ja muutenkin ajoitus tuntui olevan enemmän kuin oikea. Tuloksena oli negativiinen raskaustesti. Tähän mennessä olimme yrittäneet klinikalla vuoden 2014 aikana kuusi tuloksetonta inseminaatiohoitoa ja vuoden 2015 alussa koimme vielä tämän yhden epäonnistuneen hoidon.

Ajatuksenamme oli lähteä koeputkihoitoihin jo heti tämän vuoden alusta, mutta jotenkin ajatus hiersi ja tuntui vielä vieraalta. Iso hormoonimäärä yhdistettynä pitkään ajomatkaan klinikalle ja suuriin työpoissaoloihin ei tuntunut yhtään hyvältä. Myös rahaa oli ehtinyt kulua hirvittävä määrä ja uusi 5000 euron lasku tuntui hyvin stressaavalta ajatukselta, joskin todennäköisyys onnistua koeputkihoidoilla on huomattavasti suurempi kuin onnistuminen inseminaatiohoidoilla. Jotenkin tuntui kuitenkin myös siltä, ettemme ole valmiita luovuttamaan vielä "helppojen hoitojen" osalta. Kiertoni saattaa heittää muutamalla päivällä, mutta ovulaation jälkeen kuukautiset alkavat aina lähes päivälleen 14 päivän päästä. Halusin uskoa, että onnistuisimme kyllä jos meillä olisi samat (tai no, lähes samat) mahdollisuudet kuin useilla heteropareilla yrittää mahdollisimman stressittömästi, kuukausi kerrallaan, ilman rahallista stressiä.  Enempää rahaa klinikkainsseihin emme halunneet enää laittaa.

Tuon seitsemännen inssin jälkeen iski hetkellinen masennus. Mutta nopeammin kuin pian meillä olikin täysin uusi suunnitelma valmiina. Löysimme (oikeastaan edes etsimättä) tuttavan joka oli valmis ryhtymään luovuttajaksemme. Aiesopimus kirjoitettiin ja sovittiin, että luovuttaja saa olla halutessaan mukana kummisetämäisesti lapsen elämässä, mutta isyydestä hän luopuu. Me emme olleet aiemmin edes oikeastaan harkinneet tällaista vaihtoehtoa, mutta yhtäkkiä se tuntui itsestäänselvältä. Tunnemme luovuttajan ja hänen perheensä eikä lapsella voi koskaan olla liikaa välittäviä ihmisiä ympärillään. 

Ensimmäinen koti-inssi tehtiin jo heti seuraavaan ovulaatioon, kahtena päivänä peräkkäin. Valitettavasti kahden viikon päästä testi oli kuitenkin jälleen yksiviivainen. Samoin kävi seuraavassa kierrossa, kuukautiset alkoivat ajoillaan. Mutta voi sitä tunnetta, vaikka nega aina hirmuinen pettymys onkin, kun ei kuitenkaan joudu maksamaan tonnin (tai suurempaa) laskua klinikalle epäonnistuneen yrityksen päätteeksi.

Kolmas koti-inseminaatio, kaiken kaikkiaan 10. yrityksemme tehtiin toukokuussa. Ja eilen tein vihdoin elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Voi miten onnellisia olemmekaan! Vielä on riskejä matkassa monta, mutta ainakaan emme ole koskaan vielä puolentoista vuoden odotuksemme jälkeen päässeet näin pitkälle. Ja nyt haluan uskoa ja toivoa koko sydämestäni että kaikki menee hyvin ja meille syntyy helmivauva! <3

Tässä siis meidän täyskäännöksemme.  Se mikä tuntui ja tuntuu meille parhaalta ratkaisulta. Välillä elämä yllättää ja pakka menee täysin uuteen uskoon. Ja tällä hetkellä emme voisi olla enempää tyytyväisiä tähän kaikkeen. ☺️